Elintarvikealan itsemääräämisoikeus määritellään protektionistisen politiikan omaksumiseksi tietyllä alueella, ja sen tarkoituksena on puolustaa paikallisten maataloustuottajien etuja ja heidän ruokahuolintaansa.
Jokaisella alueella on elintarvikealan suvereniteettiteorian mukaan oltava riittävät valtuudet vakiinnuttaa itselleen poliittinen linja maatalous- ja elintarvikealalla.
Tämäntyyppisen politiikan alkuperä perustuu kansalaisyhteiskunnan liikkeisiin, jotka ovat lähempänä ympäristönsuojelun liikkeitä. Vaikka myös yhteiskunnista, jotka puolustavat talonpoikaisuutta ja paikallista maatalousympäristöä.
Erityisesti se syntyi 1990-luvulla Via Campesinan käsin. Erityisesti elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) maailman elintarvikehuippukokouksen yhteydessä.
Tämä taloudellinen kehitys liittyy läheisesti ilmiöihin, kuten yhteisötalous, kiertotalous tai vihreä talous ja kestävä kehitys. Tässä mielessä ympäristönhoito ja suojelu ovat tämän teorian perusta.
Kansan suvereniteettiRuoan suvereniteetin kehittämät mekanismit
Alueet, jotka soveltavat tämän tyyppistä politiikkaa, perustavat yleensä joukon työkaluja tai mekanismeja sen tehokkuuden lisäämiseksi:
- Protektionistiset toimenpiteet kansallisille maataloustuottajille ulkomailta kilpailua tarjoavien tuotteiden tuontia vastaan. Tämän tosiasian suhteen on tavallista, että sen kustannukset ovat alhaisemmat.
- Vähimmäishintojen valvonta. Näin varmistetaan, että nämä asetetaan kotimaisten tai kansallisten tuotantokustannusten yläpuolelle.
- Edistetään paikallisia markkinoita ja parannetaan niiden saatavuutta kuluttajille. Kannustetaan siten alueellisen ja osuuskunnallisen järjestelmän olemassaoloa väestöille.
- Raaka-aineiden ja energialähteiden saatavuudesta johtuvien oikeuksien suojaaminen. Erityisesti väestölle, jolla on vähemmän varoja.
- Väestön terveelliseen tai luonnonmukaiseen ruokailuun liittyvien toimenpiteiden seuranta (selkeä esimerkki tästä on teollisten leivonnaisten tai sokerijuomien verotus)