Yhtenäinen eurooppalainen asiakirja - mikä se on, määritelmä ja käsite

Vuonna 1986 allekirjoitettu yhtenäisasiakirja on eurooppalainen sopimus, joka tuli voimaan vuonna 1987. Sopimus loi perustan sille, josta myöhemmin tulee Euroopan unioni.

Ottaen uuden askeleen taloudellisessa yhdentymisessä, silloisen Euroopan talousyhteisön jäsenmaat päättivät syventää tavaroiden, palvelujen, pääoman ja ihmisten vapaata liikkuvuutta. Tässä yhtenäisen eurooppalaisen asiakirjan oli tarkoitus tulla peliin.

Sisämarkkinoilla ja liikkumisvapaudessa ei vain edistytty, vaan se antoi myös EU: n toimielimille suuremman poliittisen ja taloudellisen vallan.

Yhtenäisen eurooppalaisen asiakirjan tavoitteet

Jos analysoimme yhtenäisen eurooppalaisen asiakirjan tavoitteita, näemme, että ne ovat hyvin laajoja. Tässä mielessä ne merkitsivät tärkeitä muutoksia tapaan, jolla päätökset tehdään EU: n toimielimissä, samalla kun niillä vahvistettiin Euroopan komission toimivalta ja täsmennettiin Euroopan parlamentin tehtävät.

Myöskään Euroopan roolia maailmassa ei unohdettu. Näin luotiin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jotta kaikki voidaan säilyttää yhtenäinen ja vahvempi asema maailmanlaajuisesti.

Institutionaaliset muutokset

Olemme aiemmin maininneet, että päätöksentekomekanismeissa tapahtui muutoksia. Siten lisäämällä joustavuutta neuvoston ei enää tarvinnut päästä yksimieliseen sopimukseen, koska se riitti määräenemmistön saavuttamiseen.

Määräenemmistön ansiosta taloudellisen yhdentymisen edistyminen oli helpompaa, mikä edisti huomattavasti sisämarkkinakysymyksiä. Itse asiassa yksimielisten sopimusten tekeminen oli vain välttämätön edellytys esimerkiksi verotuksen tai kansalaisten vapaan liikkuvuuden kannalta.

Toinen painopiste on se, että yhtenäisasiakirjan ansiosta Eurooppa-neuvosto tunnustetaan ensimmäisen kerran toimielimeksi. Tällä tavoin kokouksille, joissa Euroopan johtajat käsittelivät tärkeimpiä Euroopan poliittisia ja taloudellisia kysymyksiä, annettiin virallinen luonne. Meidän olisi kuitenkin odotettava Maastrichtin sopimusta vuonna 1992, jossa Eurooppa-neuvoston tehtävät määriteltiin selvästi.

Euroopan parlamentilla, joka edustaa Euroopan kansalaisia, tuli suurempi painoarvo, joka antoi sille mahdollisuuden antaa lainsäädäntöä yhdessä neuvoston kanssa.

Jos lainsäätäjä jätettiin neuvoston ja parlamentin hallintaan, Euroopan komissiosta tuli elin, jolla oli vastuu panna täytäntöön Euroopassa annettuja lakeja.

Institutionaalisissa asioissa ei tapahtunut edistystä, vaan myös oikeusasioissa. Tällä tavoin perustettiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, joka oli vastuussa maiden, yksityishenkilöiden, yritysten, eurooppalaisten virkamiesten sekä henkiseen omaisuuteen liittyvien valitusten käsittelystä.

Sosiaaliset ja taloudelliset kysymykset

Poliittisen areenan tärkeiden edistysaskeleiden lisäksi tehtiin myös tärkeitä taloudellisia ja sosiaalisia sopimuksia. Siksi päätettiin toteuttaa joukko toimenpiteitä, jotka mahdollistaisivat yhteismarkkinoiden syventämisen ja poistaisivat esteet ihmisten, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaalle liikkuvuudelle.

Matkalla kohti rahaliittoa Eurooppa valmistautui luomaan yhteisen rahapolitiikan. Yhtenäisen eurooppalaisen asiakirjan ansiosta perustettiin tuleva talous- ja rahaliitto.

Eurooppalainen yhteistyö oli prosessi, joka vaati koordinointia, minkä vuoksi yhtenäisestä eurooppalaisesta asiakirjasta taloudellisten näkökohtien lisäksi edistettiin muita näkökohtia. Tästä syystä työntekijöiden oikeuksiin, terveyteen, ympäristöongelmiin ja edistymisen kannalta välttämättömiin aloihin, kuten tutkimukseen ja teknologiaan, puututtiin Euroopan tasolla.

Yrittäessään vähentää eroja maiden välillä, se valitsi niin kutsutun taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden. Tämä koostui pyrkimyksistä vähentää kehitystasoeroja eri jäsenvaltioiden ja niiden kansalaisten välillä.