Koko maailmaa vuodesta 2007 lähtien koskenut maailmanlaajuinen kriisi on tuonut syvällisiä muutoksia. Maat, jotka näyttivät kulkevan loputtomasti vaurauden polulla, ovat päätyneet uppoamaan taantumaan, kun taas toiset, jopa epäedullisesta tilanteesta, hyödyntivät uutta taloudellista tilannetta kasvunsa vahvistamiseksi. Suurimmissa maailmantaloudissa tilanteen vakavuus Se on aloittanut keskustelun elvytyspolitiikkojen soveltamisesta; sekä rahallinen että verotuksellinen. Siksi tämän jatkuvan ongelman ymmärtämiseksi on ensin palattava ongelman alkuperään.
Vuoden 2007 finanssikriisin puhkeaminen Yhdysvalloissa muuttui nopeasti tunnetuksi luottokriisi: Rahoitussektorin heikot tulokset aiheuttivat epäluottamusta pankkeihin ja pian luottotieteet lakkasivat kiertämästä taloudessa. Tämä puolestaan johti yleiseen talouskriisiin muilla aloilla, jotka toivat taantuman ja työttömyyden, vähentivät valtion tuloja ja lisäsivät menoja etuuksiin ja sosiaalipalveluihin. SeSiksi kärsineet maat kärsivät rahan supistumisesta, joka aiheutti finanssikriisin, mikä lisäsi huomattavasti julkisen talouden alijäämää. Tästä syystä nämä ovat kaksi politiikkaa (raha- ja finanssipolitiikka), joihin valtiot ovat turvautuneet taistellakseen kriisin vaikutuksilta ja palaamalla kasvuun.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa oli alusta alkaen selvä etusija rahan laajentumiselle. Ensimmäinen toimenpide oli viitekorojen (Yhdysvaltain liittovaltion rahastokorko ja euroalueen euribor) voimakas lasku, mikä teki lainoista halvempia ja tarjosi helpotusta perheille ja yrityksille, joilla oli paljon velkaa. oli paljon rajallisempi menestys luottojen kierrättämisessä taloudessa. Näitä toimia seurasivat muut toimet, kuten käteissuhteen tai pankkivarantovaatimusten lasku ja maksuvalmiusohjelmat. Vaikka vaikutusten havaittiin olevan hitaita, nämä tekijät (lisättynä velan vähentämisprosessiin ja markkinoiden asteittaiseen elpymiseen) mahdollistivat paluun kasvuun ja työpaikkojen luomiseen, tilanteessa, jossa Yhdysvallat, Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat on tällä hetkellä.
Muut maat valitsivat sen sijaan laajentavan finanssipolitiikan (erityisesti lisäämällä julkisia menoja) keinona kannustaa kulutusta ja investointeja ja elvyttää näin taloutta. Tämä koskee Japania vuoteen 2012 ja Espanjaa vuosina 2008–2010 (esimerkki E-suunnitelmasta), joka kehitti erityiset julkiset investointiohjelmat infrastruktuuritöihin. Molemmissa maissa vaikutus kasvuun ja työllisyyteen oli heikko ja lyhytaikainen, vaikka ne vaikuttivatkin julkisen velan kasvuun ja pahentivat valtion taloudellisia ongelmia.
Brasilia, maailman seitsemänneksi suurin talous, meni askelta pidemmälle. Vuosien voimakkaan kasvun jälkeen Brasilian hallitus päätti lieventää kriisin vaikutuksia kautta kunnianhimoiset investointisuunnitelmat energiaan ja infrastruktuuriin. Vaikka alun perin näillä politiikoilla onnistuttiin välttämään taantuma, pitkällä aikavälillä julkisen talouden alijäämä ja inflaatio olivat kestämättömiä, ja oli tarpeen toteuttaa menojen leikkauksia, jotka johtivat kasvun hidastumiseen.
Edelleen olivat vielä Venezuelan ja Argentiinan kaltaiset maat, vedonlyöntiä julkisen sektorin voimakkaammasta puuttumisesta taloudessa kautta kansallistamalla yritykset ja myöntämällä tukia monille eri sektoreille.
Jälleen, ja samanlainen kuin Brasilian kokemus, kasvu ja työllisyys pysyivät vakaina useita vuosia, mutta tässä tapauksessa julkisten menojen suuruus (ja Argentiinan ja Venezuelan hallitusten päätös rahoittaa ne valuutan liikkeeseenlaskulla) toivat inflaation kestämättömäksi tasoilla. Lopputuloksena olivat pääomanliikkeiden ja valuuttakauppojen rajoitukset, jotka lopulta kuristivat yksityisen sektorin ja tuomitsivat sen taantumaan ja työpaikkojen tuhoutumiseen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että rahapolitiikat ovat olleet hitaasta reaalitalouden vauhdittamisesta huolimatta kestävämpiä pitkällä aikavälillä, mikä on mahdollistanut paluun kasvun ja työpaikkojen luomisen tielle. Laajentavaa finanssipolitiikkaa valinneiden maiden on pitänyt kohdata vakavia velkaantumisongelmia (Japani) tai inflaatiota (Brasilia), vaikka ne ovatkin saaneet alussa parempia tuloksia. Sillä, mitä vuosia sitten ekonomistit nostivat esille teoreettisella alalla, on nyt todellinen perusta, toivoen ennen kaikkea, että nämä kokemukset palvelevat tulevaisuudessa polkua toipumiseen.