Espanjassa sosiaaliturvarahasto, joka tunnetaan myös eläkerahana, on käytetty loppuun. Hyvin ikääntyvän väestön keskuudessa ekonomistit harkitsevat erilaisia vaihtoehtoja julkisen eläkejärjestelmän elinkelpoisuuden takaamiseksi. Näihin toimenpiteisiin sisältyy niin kutsuttu Tobin-vero.
Tobin-vero oli amerikkalaisen taloustieteilijän James Tobinin ehdotus, joka muuten sai myös taloustieteen Nobel-palkinnon. Tämä tunnettu taloustieteilijä oli professori Yalen ja Harvardin kaltaisissa yliopistoissa ja kehitti ammatillista uraansa myös Yhdysvaltain keskuspankissa. Vuonna 1978 Tobin, mies, jolla on selkeät keynesiläiset taipumukset, ehdotti veroa, joka kannettaisiin valuuttamarkkinoilla saaduista voitoista. Verokannan, joka oli 0,01–0,025% sijoitetusta pääomasta, tarkoituksena ei ollut hidastaa markkinoiden dynaamisuutta, vaan pikemminkin estää taloudellisia keinottelijoita ja saavuttaa vakaus markkinoilla.
Tobin-veron puolesta tai vastaan?
James Tobin itse väitti, että tämä korko voisi olla myös tärkeä julkisten menojen rahoituslähde. Kerättyjä varoja voidaan käyttää muun muassa köyhyyden torjuntaan, ilmastonmuutoksen torjunnan rahoittamiseen tai tulonlähteenä julkisen eläkejärjestelmän tukemiseen. Tobinin ehdotuksen ovat hyväksyneet laajalti globalisaation vastaiset liikkeet, jotka kannattavat keinottelun hillitsemistä rahoitusmarkkinoilla. Jotkut ovat jopa nimenneet Tobin-veron Robin Hood -veroksi.
Koska ajatus syntyi James Tobinin mielessä, hän tiesi, että finanssimaailmassa monet vastustaisivat veron maksamista suurista finanssitransaktioista. Talousliberalismin suuret puolustajat katsoivat lisäksi, että veron käyttöönotto voisi vakavasti häiritä vapaiden markkinoiden toimintaa. Pelätään, että pääomamarkkinoille aiheutuva vahinko on suurempi kuin veronkanto.
Vuosien mittaan Tobin-veron idea on kuitenkin muuttunut. Jo 1990-luvulla ne, jotka vastustivat talouden globalisaatiota, valitsivat verokannan, joka laskisi valuuttamarkkinoiden verotuksen sijasta suurille finanssitransaktioille. Siksi Tobin-veron kannattajat väittävät, että absoluuttinen vapaus pääomamarkkinoilla saattaa heikentää demokraattista perustaa ja jättää yhteiskunnan alaiseksi pääomanliikkeille.
On kuitenkin muistettava, että Tobin suunnitteli tämän ehdotuksen valuuttamarkkinoille ja suhtautui kriittisesti niihin, jotka käyttivät hänen nimeään pääomanliikkeisiin sovellettavan veron vahvistamiseksi. Lisäksi globalisaation vastaiset liikkeet ovat osoittaneet kovaa vastustusta sellaisille järjestöille kuin Kansainvälinen valuuttarahasto tai Maailmanpankki, kun taas James Tobin on ollut suotuisa molemmille instituutioille.
Jos etsimme väliasemaa, löydämme ekonomisti Paul Bernd Spahnin. Hänen ehdotuksensa, kuten Tobin, keskittyy valuuttamarkkinoihin. Tässä mielessä Spahn kannattaa maltillista 0,01 prosentin valuuttakurssikurssia, kun taas kurssi nousee 50 prosenttiin niissä liikkeissä, jotka pyrkivät hyökkäämään valuutan suhteen.
Onko se mahdollista?
Tällä hetkellä Euroopan unioni työskentelee Tobin-veron perustamiseksi, mutta tätä hanketta on lykätty ja se on väliaikaisesti keskeytetty. Huolimatta koordinoinnin puutteesta tältä osin Euroopan ja kansainvälisillä aloilla, on esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan kaltaisia maita, jotka ovat jo antaneet lainsäädännön Tobin-veron käyttöönotosta.
Joka tapauksessa Tobin-veron täytäntöönpano kansainvälisesti ei tule olemaan helppo tehtävä. Monet suuret yritykset löytävät lopulta lailliset porsaanreiät tai asianmukaiset verolomakkeet välttääkseen uuden veron maksamisen. Tästä syystä pelätään, että suuret yritykset turvautuvat veroparatiiseihin.
Kuten olemme nähneet, Tobin-verossa on paljon ristiriitaisuuksia. Yksi heistä on kuka saisi tuotot. James Tobin ehdotti, että tämän maksun tuloja hallinnoi Kansainvälinen valuuttarahasto.
Toinen asia, jonka pitäisi olla selvä, on tarve selvittää selvästi keinottelijan ja sijoittajan välinen ero. Vero ei saisi laskea samalla painolla sijoittajalla kuin keinottelijalla.