Yhä globalisoituvassa maailmassa eläkerahastot lisäävät varojaan ja vievät sijoituksensa yhä kauempana oleviin maihin. Viime vuosikymmeninä niistä on tullut suosittu säästövaihtoehto monille kansalaisille, ja niillä on houkutteleva kasvupotentiaali.
Viimeisimmän, syyskuussa julkaistun Invercon eläkerahastoja koskevan raportin mukaan espanjalaiset rahastot saavuttivat elokuussa 1,26 prosentin vuotuisen tuoton, palaten voittoon kesällä kirjattujen tappioiden jälkeen. Samanaikaisesti riskipääomasektorin (Invest Europe) eurooppalaiset työnantajat totesivat, että matalien korkojen olosuhteet herättävät eläkerahastojen kiinnostusta pääomasijoitusyhtiöihin, mikä on tämäntyyppisten sijoittajien suurempi merkitys reaalitalouden dynamiikassa. Samaan aikaan kehittyneiden maiden asteittainen ikääntyminen lisää tämäntyyppisten rahastojen houkuttelevuutta kansalaisille.
Espanjassa, jossa valtion asema on perinteisesti ollut ratkaiseva eläkejärjestelmässä, näiden rahastojen kehitys ei ole vielä saavutettu muiden maiden (kuten Alankomaiden tai Yhdistyneen kuningaskunnan) kehitykseen huolimatta tietystä huolesta koko yhteiskunnassa nykyisen mallin kestävyyden kannalta. Päinvastoin, eläkerahastot ovat välttämättömiä Skandinavian talouksien ymmärtämiselle huolimatta siitä, että niillä on myös laaja julkinen puuttuminen. Jotain vastaavaa tapahtuu anglosaksimaailman yksityisillä varoilla. Siksi eläkesuunnitelmat avaavat keskustelun julkisen ja yksityisen sektorin välillä kaikkialla maailmassa yleisen jakoperiaatteella maksettavan järjestelmän tai yksittäisten pääomarahastojen mukavuudesta, joista jokaisella on etuja ja haittoja.
Ensimmäinen argumentti yksityisten eläkerahastojen puolesta on niiden kannattavuus, koska ne ovat yksiköitä, jotka ovat erikoistuneet etsimään jatkuvasti uusia sijoitusvaihtoehtoja saadakseen siitä kaiken irti mahdollisimman pienellä riskillä. Toisin kuin julkiset varat, jotka usein käyttävät varoja julkisen velan hankintaan valtion rahoituskustannusten alentamiseksi (vaikka näillä arvopapereilla saattaa olla jopa negatiivinen tuotto, nykyisessä korkotasossa lähellä nollaa), hyötyjen näkökulma on perustavanlaatuinen yksityisten varojen päätöksenteossa. Lisäksi sijoituksesi tuottama korko lisätään osittain myös sijoitettuun pääomaan, mikä hyödyttää veronmaksajia, koska se lisää heidän varallisuuttaan ja antaa heille mahdollisuuden jäädä eläkkeelle korkeammalla eläkkeellä tulevaisuudessa.
Toinen positiivinen näkökohta olisi pääoma, koska se on järjestelmä, jossa Jokainen veronmaksaja saa eläkettä sen mukaan, mitä hän on maksanut koko elämänsä ajan. Espanjan julkinen "pay-as-go-go-go-go-go" -järjestelmä puolestaan perustuu nykyisten etuuksien rahoittamiseen aktiivisten työntekijöiden maksuilla, mikä tarkoittaa, että eläkkeiden määrä riippuu ollenkaan työmarkkinoiden tilanteesta ajat. Tällä tavoin eläkeläinen olisi voinut maksaa eläkkeensä suhteellisen paljon aktiivisina vuosina, mutta eläke vähenee, jos työttömyys kasvaa tai väestön ikääntyminen vähentää asteittain maan aktiivista väestöä. Yksityinen järjestely olisi tässä mielessä oikeudenmukaisempi, koska se yhdistää jokaisen eläkkeen suoremmin työntekijän maksuihin.
Lisäksi jo mainitut ongelmat (eli väestörakenteen lasku ja työttömyyden kasvu) ovat johtaneet muutoksiin useiden Euroopan maiden eläkelainsäädännössä. Suurin osa näistä uudistuksista on kohdistettu eläkeiän nostamiseen ja Espanjan tapauksessa siihen, että inflaatiotarkastukset asetetaan vuosittain sosiaaliturvan taloudellisen tilanteen piiriin. Tämä merkitsee tietysti tulevien etuuksien vähenemistä ja osoittaa epävarmuutta, joka rasittaa julkista eläkejärjestelmää etenkin kriisiaikoina. Vaikka yksityissektori näyttää olevan erityissääntelyn alaista, näyttää olevan paljon vähemmän poliittisen vallan ylä- ja alamäkiä. Paras esimerkki on todennäköisesti vararahasto, jota hallinnoi Espanjan valtio ja jota on alennettu 77 prosenttia vuodesta 2011, koska se on vapaasti poliittisten viranomaisten käytettävissä. Päinvastaisessa tapauksessa meillä olisi Norjan eläkerahasto (Statens Pensjonsfond Utland), joka on luonteeltaan julkista mutta jota yksityisesti hallinnoi NBIM-pankki ja jonka hallitukselle suunnatut varat rajoittuvat korkoihin ja 4 prosenttiin vuodessa pääomasta. Tällä tavoin vararahasto saattaa kadota vuonna 2019, mutta Norjan eläkkeet taataan huolimatta siitä, että Skandinavian talous on erityisen herkkä öljyn hinnan laskulle.
Toisaalta yksityisten suunnitelmien toteuttamisella on taipumus antaa enemmän takeita kestävyydestä, koska ne on rakennettu yksilötasolla, toisin sanoen jokainen veronmaksaja rahoittaa omat tulevat eläkkeensä tänään. Vaikka tämä lausunto voitaisiin laajentaa myös mihin tahansa rahoitettuun järjestelmään (vaikka se olisikin julkinen), poliittisen luokan itsenäisyydestä, jonka tavoitteita toisinaan nostetaan ideologisella tai lyhyellä aikavälillä, tulee olennainen tekijä järjestelmän varmistamiseksi. kestävä koko ajan.
Makrotaloudellisella tasolla yksityisillä eläkejärjestelyillä on myös myönteisiä vaikutuksia monien maiden kasvuun, koska niiden monipuolisuuden ansiosta ne voivat tarjota yleisölle laajempia säästövaihtoehtoja, kun otetaan huomioon erilaiset sijoittajaprofiilit. Tämä tarkoittaa investointien monipuolistamista, mikä mahdollistaa rahoitusvarojen ohjaamisen muille talouden sektoreille, kuten infrastruktuurille tai vähittäiskaupan kulutukselle. Lisäksi joissakin Pohjois-Euroopan maissa monet näistä rahastoista sijoittavat mieluiten ulkomaille, mikä takaa niiden vakavaraisuuden kotimaassa tapahtuvan kriisin sattuessa, mikä puolestaan näkee sen maksutaseen hyötyvän vuodesta toiseen. näitä investointeja. Tällä tavalla, suurempi valikoima eläkejärjestelyjä on yleensä positiivista sekä reaalitaloudelle että ulkomaiselle sektorille. Nämä edut selittävät näiden rahastojen tuen joissakin maailman kehittyneimmissä maissa (Australia, Hollanti), kun taas toisissa, joiden tulot asukasta kohden ovat pienemmät (Espanja, Italia), näiden yhteisöjen varoilla on edelleen pienempi paino suhteessa suhteessa BKT: hen.
Yksityisillä eläkejärjestelyillä on kuitenkin myös haittoja. Yksi niistä on sopimukseen perustuvan rahaston olemassaoloon liittyvä epävarmuus, koska maksukyvyttömyyden sattuessa veronmaksajat voivat menettää maksunsa. Toisaalta, vaikka onkin totta, että nämä varat eivät ole suoraan riippuvaisia valtiosta ja että niiden oikeudellisen kehyksen määrittelee suurelta osin EU, niiden verotukseen vaikuttavat poliittisen vallan muutokset ja se on yleensä myös ala, jolla mielipiteet ovat vahvasti ideologisoituja. Siksi, yksityiset suunnitelmat lisäävät yleensä oikeudellista epävarmuutta, jopa vakaimmissa maissa.
Toisaalta näille yhteisöille merkityksen antava dynamiikka (toisin sanoen että sijoitetut varat on sijoitettava rahaston varojen kasvattamiseksi) asettaa niiden menestyksen yksinomaan niiden kannattavuuteen. Taloudellisen vaurauden aikoina tämä ei ole ongelma, koska heidän ei ole vaikea saada tuottoa sijoituksistaan ja siten he voivat taata korkeammat eläkkeet (koska veronmaksajat eivät saa vain maksettua pääomaa vaan myös osan etuuksista). Taloudellisen taantuman yhteydessä rahaston päätökset saattavat kuitenkin aiheuttaa tappioita, mikä merkitsisi rahastoijien perintöjen vähenemistä. Siten yksityisillä rahastoilla on merkittävä markkinariski, myös julkisissa rahastoissa, vaikkakin vähemmässä määrin.
Lopuksi on myös tärkeää huomata, että jos kyseessä on eläkejärjestelmä, jossa yksityiset suunnitelmat korvaavat (eivät täydennä) julkisia suunnitelmia, todennäköisesti merkittävä kasvu sosiaalisessa eriarvoisuudessa. Kun otetaan huomioon, että yksityisten rahastojen asiakkaat ovat yleensä korkeimman tulotason kansalaisia, julkinen järjestelmä voi kärsiä suurimpien avustajien menetyksestä ja joutua alijäämään. Nykyisessä kaltaisessa pay-as-go-go-järjestelmässä tämä epäilemättä merkitsisi muiden maksajien eli alhaisempien tulojen eläkkeiden alenemista. Siksi, jos yksityiset eläkkeet korvaisivat julkiset eläkkeet (tai jos ne ottaisivat käyttöön rahastoidun järjestelmän), enemmän ja vähemmän maksaneiden kansalaisten tulotasoero mahdollisesti kasvaisi. Tätä vaikutusta kuitenkin vältettäisiin, jos yksityiset suunnitelmat toimisivat julkisten suunnitelmien täydennyksenä, kuten nykyään useimmissa Euroopan maissa.
Lopuksi voimme sanoa, että eläkerahastot ovat todellisuus, joka konsolidoituu maailman kehittyneimmissä maissa, erityisesti anglosaksisessa ja skandinaavisessa sfäärissä. Sen enemmän tai vähemmän yleinen käyttö näyttää riippuvan monista tekijöistä talouden säästötasosta oikeusvarmuuteen, mukaan lukien kunkin maan kulttuuriperinne. Silti valot ja varjot voivat Euroopassa olla silti kannattava vaihtoehto ikääntyvän mantereen pitkän aikavälin vaurauden takaamiseksi.