YK: n käskystä vietettiin maailman vesipäivää 22. maaliskuuta maailman pääkaupungeissa, jonka päätavoitteena oli edistää veden saatavuutta kaikille planeettamme asukkaille, joka on yksi vuoden 2030 toimintaohjelman pilareista. joka liputtaa maailmanjärjestön.
Taloudellisella tasolla veden yksityistämistä vastustavia viestejä ei ole puuttunut, jos yritykset hyötyvät elintärkeästä ihmisen tarpeesta.
Veden yksityistämisen todellisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi kuin useimmat mediassa tottuneet iskulauseet, ja luotettavien johtopäätösten tekeminen aiheesta edellyttää syvempää analyysiä. Tässä artikkelissa analysoidaan veden yksityistämisen etuja ja haittoja, sekä lyhyt historia sen menestyksistä ja epäonnistumisista.
Hyvä vai oikea?
Ensinnäkin meidän on muistettava, että jos useimpien tuotteiden ja palvelujen yksityistä kaupallistamista ei ole merkittävästi vastustettu, veden yksityistämisen vaikeus on se, että Yhdistyneet Kansakunnat on määritellyt sen ihmisoikeukseksi. Siten useimmat ihmiset ymmärtävät, että on hyvä, että kukaan ei saa olla ilman.
Tämä tosiasia voisi olla a priori vastalause veden yksityistämiselle, mutta mitä voimme sanoa muista perustarpeista, jotka myös luokitellaan kansalaisoikeuksiksi? Eikö taloudellinen kokemus osoita, että markkinoiden, kuten työvoiman tai kiinteistöjen, yksityinen hallinta on parantanut työ- tai asumismahdollisuuksia? Emmekö tunnusta jonkin yksityisen omistamisen olevan yhtä perustavaa laatua kuin ruoka, mikä ei sulje pois hyväntekeväisyys- tai sosiaaliavustusaloitteita ruoan takaamiseksi niille, joilla ei ole varaa siihen?
Todellinen este on riittämättömät investoinnit infrastruktuuriin, joka tarvitaan veden ottamiseen, puhdistamiseen ja kuljettamiseen maan kaikkiin kotitalouksiin
Veden yksityistämistä koskevaa kysymystä ei sen vuoksi pitäisi rajoittaa väärään yhteensopimattomuuteen sen ihmisoikeuden tai markkinoilla kaupattavan tavaran välillä. Kuten olemme jo nähneet, on oikeuksia, joihin pääsyä hallitaan ensin markkinoiden kautta ja jotka valtio varmistaa vain äärimmäisissä välttämättömyystapauksissa viimeisenä tarjoajana.
Itse asiassa taloudellinen kokemus osoittaa, että pääsy näihin tavaroihin voi tulla yleismaailmallisemmaksi ja laadukkaammaksi, jos se ilmaistaan vapailla markkinoilla kuin julkishallinnon toimistoissa suunnitellaan: mietitäänpä maanviljelijöiden elämää Yhdysvalloissa ja verrataan talonpoikien kärsimät nälänhädät Neuvostoliitossa. Julkinen hallinto ei siis välttämättä takaa perustuotteiden yleistä toimitusta laatustandardien mukaisesti.
Veden osalta voimme tänään löytää myös maita, joilla on vakavia vaikeuksia toimittaa väestölleen vakaa ja puhdas kulutus. Jotkut analyytikot perustelevat tämän puutteen vesivarojen puutteen vuoksi, mutta nykymaailmassa tämä syy ei ole enää pätevä: useimmilla mailla ei ole vain näitä resursseja (ongelma on yleensä keinojen puutteessa niiden hoitamiseksi ja kuljettamiseksi), mutta jopa niiden puuttuessa on tekniikoita, jotka tarjoavat vaihtoehtoja, kuten meriveden puhdistaminen (johon ne turvautuvat lähes yksinomaan esimerkiksi Qatarin tai Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kaltaisiin maihin).
Siksi voimme päätellä, että todellinen este on riittämättömät investoinnit infrastruktuureihin, jotka ovat tarpeen veden ottamiseksi, puhdistamiseksi ja kuljettamiseksi maan kaikkiin kotitalouksiin.
Julkinen ja yksityinen johto
Tässä mielessä julkisen vesihuollon kannattajat väittävät, että tällä tavoin tavoite ei olisi hyötyjen saaminen, vaan pikemminkin ei-taloudelliset tekijät, kuten yleinen pääsy tai tarjonnan laadun parantaminen. Lisäksi he puolustavat, että tällä tavoin vesivarojen hyödyntäminen on maltillisempaa (ottaen huomioon myös ympäristökriteerit) ja että toiminnasta saadut voitot hyödyttävät koko yhteiskuntaa, koska ne menevät julkisiin kasseihin. He olettavat myös, että koska vastuuhenkilöt ovat velvollisia vastaamaan yleisölle äänestyksissä, johto on rehellisempää ja avoimempaa.
Veden julkisen omistuksen kannattajat luottavat kuitenkin enemmän yksityisen hallinnon epäonnistumiseen kuin omaan menestykseen. Yksi paradigmaattisimmista tapauksista tässä mielessä on ns Vesisota Cochabambassa (Bolivia), jossa vesihuollon yksityistäminen vuonna 2000 aiheutti voimakasta sosiaalista levottomuutta olettaen, että kuluttajahinnat nousivat 35 prosenttia. Konflikti ratkaistiin markkinointiyhtiön vetäytymisellä ja johdon siirtämisellä kunnan hallintaan, mikä ei ole estänyt palvelua jatkossakin puutteellisena myöskään eikä tavoitetta yleisestä saatavuudesta ole saavutettu. Samanlainen tyytymättömyysaalto (vaikka sitä ei onneksi ilmaista väkivaltaisilla kanavilla) näyttää myös valloittaneen lukuisat Euroopan kaupungit, ja yli 200 vanhan mantereen kuntayhtiötä on ottanut hallinnan paikallisesta vesihuollosta viime vuosikymmenen aikana.
Ja tapaukset, jotka päättävät yksityistää veden?
Päinvastoin, veden yksityistämistä kannattavat väittävät, että vapaa kilpailu helpottaa tehokkaampaa hallintaa ja mahdollistaa hintojen muodostumisen kysyntä- ja kysyntäkriteerien perusteella, mikä on olennainen tekijä kulutuksen järkeistämiseksi ja jotta voidaan analysoida alan investointeja. kustannus-hyöty-näkökulmasta (mikä estäisi resurssien tuhlaamisen ja poliittisten etujen ohjaaman päätöksenteon). Samalla tavalla he hylkäävät ajatuksen julkisen hallinnon avoimuudesta, minkä voimme todentaa suhteellisen helposti tarkastellessamme korruption tapausten määrää, jotka liittyvät poliittisen luokan hallinnoimiin yrityksiin.
Viimeaikainen taloushistoria ylpeilee myös runsaalla menestyksellä yksityisen vesihuollon alalla. Selkein tapaus on mahdollisesti Yhdistyneen kuningaskunnan tapaus, jonka yksityistäminen vuonna 1989 johti investointien räjähdysmäiseen kasvuun (17 miljardia puntaa kuuden ensimmäisen vuoden aikana, verrattuna edellisen ajanjakson 9,3 miljardiin) ja parempaan terveellisemmän veden toimitukseen, vähemmän palvelun keskeytykset ja nykyaikaisempi infrastruktuuri vastineeksi hintojen ensimmäisestä korotuksesta. Voimme myös löytää muita menestystarinoita Manilan kaupungissa (Filippiinit) ja jopa Havannassa (Kuuba), jossa vesihuollon yksityistäminen mahdollisti paitsi pääsyn yleistämisen myös sen laadun parantamisen.
Veden yksityistämisen puolesta tai vastaan?
Tältä osin saatujen kokemusten suuri vaihtelu vaikeuttaa suorien johtopäätösten tekemistä, mutta on tärkeää tuntea kunkin hallintomuodon tulokset, jotta vältetään pääsemästä helposti iskulauseisiin, joita yleensä esiintyy runsaasti poliitikkojen puheissa tältä osin.
Tällä tavalla voimme lähestyä paljon rationaalisemmin keskustelua, joka on ollut yhteiskunnassamme vuosikymmenien ajan ja että moraalisten ja filosofisten kysymysten lisäksi on otettava huomioon myös taloudellinen näkökulma. Eli etsi kaava, jonka avulla voimme hallita elämäämme niukkaa ja välttämätöntä resurssia mahdollisimman tehokkaalla ja oikeudenmukaisella tavalla.