Ison-Britannian ja Euroopan välinen suhde on aina ollut monimutkainen, jopa jännittynyt sen liittymisestä vuonna 1973. Uloskäynti taloudellisen ja poliittisen vallan, kuten Yhdistynyt kuningaskunta jättää vakavia epäilyjä Euroopan yhdentymishankkeesta. Vaikka toisaalta se voisi helpottaa muun Euroopan unionin yhdentymistä, joka on ollut eniten esteitä Euroopan yhdentymiselle.
Kun Brexit-neuvottelut käyvät läpi useita karhuja, on vaikea palata takaisin ja muistaa Winston Churchillin sanat, jotka kannattavat yhtenäistä Eurooppaa. Kuuluisa brittiläinen poliitikko kannatti vakaasti Eurooppaa enemmän mukana olevaa Ison-Britannian puolustaessaan samalla "Ranskan ja Saksan välistä kumppanuutta", joka oli johtanut niin moniin kiistoihin kahdessa maailmansodassa.
Britannia on aina ollut yksi suurimmista taloudellisista ja poliittisista toimijoista Euroopassa. Sen taloudellinen voima, taloudellinen vaikutusvalta ja ratkaiseva puuttuminen aseellisiin konflikteihin vakiinnuttivat Yhdistyneen kuningaskunnan yhdeksi tärkeimmistä toimijoista Euroopassa ja maailmassa. Tästä syystä Ison-Britannian vetäytyminen Euroopan unionista (EU) jättää merkittävän haavan Eurooppaan. Ja asia on, että Brexit tarkoittaa hyvästit Euroopan toiseksi vahvimmalle taloudelle.
Tällaisessa tilanteessa kysymys, jonka kaikki nyt kysyvät, onko kosketettu Euroopan yhdentymishankkeeseen? Mitä on tapahtunut niin, että tämä jännittävä poliittinen ja taloudellinen unioni katkaistaan?
Suhde täynnä epäilyksiä
'' Ison-Britannian rooli oli yksi maailmanlaajuisesta kaupallisesta ja poliittisesta valta-asemasta. Näin ollen Yhdistynyt kuningaskunta kieltäytyi tarjouksista liittyä silloiseen Euroopan talousyhteisöön (ETY). ''
Brittiläisten perinteisen vastahakoisuuden ymmärtäminen Euroopan yhdentymisprosesseihin on syytä analysoida sen historiaa Euroopassa. 1950-luvulla, kun Yhdistynyt kuningaskunta nousi toisena maailmansodana toisen maailmansodan jälkeen, britit uskoivat, ettei heidän pitäisi vain lukita itsensä eurooppalaiseen aloitteeseen. Siten Ison-Britannian rooli kävi läpi kaupallisen ja poliittisen valta-aseman maailman tasolla. Siksi Yhdistynyt kuningaskunta kieltäytyi tarjouksista liittyä silloiseen Euroopan talousyhteisöön (ETY).
Ison-Britannian haluttomuus ei kuitenkaan koskenut ETY: tä, koska kuuluisa ranskalainen poliitikko Charles De Gaulle ei kannattanut eurooppalaisen projektin jakamista brittien kanssa. Todisteet tästä ovat de Gaullen veto Britannialle vuosina 1961 ja 1967.
Yhdistyneen kuningaskunnan liittyminen eurooppalaiseen klubiin olisi tarpeen odottaa vuoteen 1973 kolmannen jäsenpyynnön kanssa. Ison-Britannian ja Euroopan unionin välinen avioliitto ei kuitenkaan ollut aivan idyllinen suhde. Edessämme on myrskyisä polku, jossa suuri osa Britannian poliittisesta kirjoista ja sen yhteiskunnasta on ollut selvästi euroskeptinen.
Epäilyt Ison-Britannian roolista Euroopassa olivat ilmeisiä jo vuonna 1975, jolloin kansanäänestys kutsuttiin päättämään Britannian mahdollisesta irtautumisesta ETY: stä.
Tämä vaikea suhde jatkuisi, kun Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher otti tärkeän käännöksen poliittisissa tehtävissään. Edistämällä Ison-Britannian integraatiota Eurooppaan hän vaati innokkaasti muutosta maksuosuuksissaan ETY: lle vuonna 1980. Lisäksi Thatcher meni niin pitkälle, että se varoitti ETY: tä siitä, että se oli valmis pidättämään eurooppalaiset verot, jos Ison-Britannian rahoitusosuudet Euroopan talousarvioon eivät muutu.
"Rautanainen" uskoi, että Yhdistynyt kuningaskunta teki maksuja, jotka ylittivät huomattavasti saamansa. Tässä mielessä on syytä muistaa lause, jossa Margaret Thatcher julisti "Haluan rahani takaisin!".
Vuosia myöhemmin Thatcherin kannan kova puolustaminen maksoi, ja Britannian näkemyksen mukaan velvollisuutensa osallistua yhteisön talousarvioon väheni niin sanotulla brittiläisellä sekillä. Joten toinen arpi säilyi aina vaikeissa Ison-Britannian ja Euroopan suhteissa.
Epäilyt eurooppalaisesta hankkeesta kasvavat
"Thatcher ennusti epäonnistumisen kaikilla tasoilla yrittäessään luoda suuri eurooppalainen valtio."
Mutta myllerryksellä ei ollut ohi, ja Ison-Britannian uudet ristiriidat olivat tulossa. Margaret Thatcher suhtautui edelleen epäilevästi eurooppalaiseen politiikkaan väittäen, että ne ovat vallanneet kansallisen itsemääräämisoikeuden. Todiste siitä on hänen puuttumisensa Belgian Bruggen kaupunkiin vuonna 1988, jolloin hänen sanansa kylvivät brittiläisen euroskeptisyyden alkua. Thatcher ennusti epäonnistumisen kaikilla tasoilla yrittäessään luoda suuri eurooppalainen valtio.
Siksi Iso-Britannia kieltäytyi liittymästä euroalueeseen pitäen punnan valuuttana. Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta kieltäytyi olemasta osa ns. Schengen-aluetta (joka perustettiin vuonna 1995), joka mahdollisti ihmisten vapaan liikkuvuuden yhteisön alueen kautta.
Mutta miksi Britannia oli aloittanut eurooppalaisen projektin, joka oli aiheuttanut sille niin paljon erimielisyyksiä? Vastaus oli sisämarkkinoilla, joiden laajentaminen hyödytti Ison-Britannian taloudellisia etuja.
Osa Ison-Britannian väestöstä ei kuitenkaan suhtautunut myönteisesti Itä-Euroopan maiden liittymiseen EU: hun. Oli monia, jotka pelkäsivät työpaikkansa menettämistä ulkomaalaisten saapumisen vuoksi, jotka olivat halukkaita työskentelemään alhaisemmista palkoista.
Kasvava skeptisyys sai pääministeri David Cameronin ehdottamaan kansanäänestystä Ison-Britannian oleskelusta Euroopan unionissa. 23. kesäkuuta 2016 britit päättivät kapealla marginaalilla vetäytyä Isosta-Britanniasta Euroopan unionista.
Itse Brexit päätyisi pääministeri David Cameronin ja Theresa Mayn kaltaisiksi pääministeriksi, jättäen Britannian hallituksen pään euroskeptisen Boris Johnsonin käsiin.
Euroopan unioni ja Iso-Britannia, päähineet
'' Ison-Britannian luopuminen eurooppalaisesta hankkeesta jättää syvän halkeaman Euroopan unionissa. Kun poliittinen ja taloudellinen yhteistyö on kaikkein välttämättömintä, jakautuminen tulee.
On selvää, että Iso-Britannia ei ole Euroopan unionin jäsenenä ollut osallisena kaikissa integraatioaloitteissa, etenkään poliittisissa ja rahapoliittisissa kysymyksissä. Hänen suuri ja ilmeinen kiinnostuksensa on ollut vapaakauppa Euroopan maiden välillä.
Brexitin myötä sekä Britannia että Euroopan unioni häviävät. Globaalistuvan talouden myötä jakautuminen ja vetäytyminen kohti kansallisia etuja aiheuttaa heikkoutta.
Siten Euroopan unioni menettää kumppanin, joka oli sen toiseksi suurin taloudellinen voima, ei enempää eikä vähempää kuin noin 15 prosenttia Euroopan bruttokansantuotteesta (BKT). Brexit merkitsee myös jäähyväisiä yhdelle Euroopan talousarvion tärkeimmistä avustajista ja Lontoon pörssin kokoisen finanssikeskuksen menetystä. Kaikki tämä unohtamatta poliittisen vaikutusvallan takaiskuja, koska Iso-Britannia on Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen.
Vastaavasti Brexit ilman poliittista ja kaupallista sopimusta voi olla hirvittävän kova Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Raaka-ainepula, kuten ruoka, voi päästä Ison-Britannian maihin, mihin on lisättävä punnan voimakas lasku, puhumattakaan kaaoksesta, joka voi vapautua Yhdistyneen kuningaskunnan satamissa ja tulleissa.
Sopimuksen puuttuminen merkitsisi myös byrokratian huomattavaa lisääntymistä, mikä haittaisi vapaakauppaa ja olisi siten suuri este Britannian taloudelle.
Ja tosiasia on, että Ison-Britannian sisämarkkinoiden poistuminen toisi mukanaan paluun tariffiskenaarioon, josta seuraisi helposti pilaantuvien tuotteiden hintojen nousu.
Myös Ison-Britannian teollisuus voi kärsiä pysähdyksestä. Ison-Britannian tehtaat hankkivat osia EU-maista. Tämän tyyppinen teollisuus käyttää "juuri ajoissa" -tuotantojärjestelmää, joten jos osat eivät saavu ajoissa, se merkitsisi teollisen tuotannon pysähtymistä.
Epäilyt lentävät epävarmalla horisontilla. Onko Euroopan yhdentymishanke vakavasti loukkaantunut? Oliko Brexit Euroopan viimeinen epäonnistuminen? Onko Britannia väärässä eristyessään Euroopasta? Mitä Euroopan on tehtävä luopuakseen jakautumisesta ja palaamalla yhteistyön tielle?
Ison-Britannian luopuminen eurooppalaisesta hankkeesta jättää syvän halkeaman Euroopan unionissa. Kun poliittista ja taloudellista yhteistyötä tarvitaan eniten, jakautuminen tulee. Vaikuttaa siltä, että jopa Euroopan unioni itse on kyse. Niin monimutkaisten ja hyvin monipuolisten maiden etujen yhdistäminen on monimutkaista. Erimielisyydet ja erimielisyydet vievät veronsa ja kuluttavat vakavasti toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä toiveellista hanketta.