Viime vuosina uutisia Etelä-Amerikan talouslehdistä näytti merkitsevän (vaikkakin poikkeuksia lukuun ottamatta) suurempi huoli budjettitaseesta, velan pitkäaikaisesta kestävyydestä, inflaation hidastumisesta ja taloudellisen vapauden palautumisesta.
Kaikki nämä asiat ovat perinteisesti olleet yhteydessä talouskouluihin, kuten monetaristiin, mutta COVID-19: n ilmaantuminen näyttää muuttaneen maisemaa kokonaan.
Etelä-Amerikan hallitusten vastaus talous- ja terveyskriisiin on johtanut vuoden 2020 alussa saatavilla oleviin velkaennusteisiin. Tässä yhteydessä alueen viranomaisilla on vaikea ongelma: elvytyssuunnitelmien käynnistäminen hillitsemään taantuman vuoksi ja kiinnitettynä seuraavien vuosien ajan tai ylläpitämään tasapainoista budjettia ja antamaan yksityisen sektorin ratkaista ongelmansa ilman julkista tukea.
Keynesiläiset ideat ovat tällä tavoin jälleen keskustelun keskipisteessä.
Manner, jolla on erilaiset taloudet ja ratkaisut
Kuten aina Etelä-Amerikan mantereella on tapahtunut, maiden välillä vallitsee suuri taloudellinen todellisuus, vaikka tässä tapauksessa ne kaikki aikovat lisätä velkaantumistaan. Tässä mielessä paradigmaattisin tapaus on ehkä Brasilia, jonka julkisen velan odotetaan saavuttavan 100 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT) vuoden 2020 loppuun mennessä.
Tässä maassa, joka on yksi pandemian uhreista eniten uhrien määrän suhteen, BKT laski 11,4% edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon vuoden toisen vuosineljänneksen lopussa, minkä seurauksena myös julkiset tulot ovat laskeneet. Menot ovat kasvaneet voimakkaasti paitsi väestön terveystarpeiden, myös uusien sosiaalisten suunnitelmien (kuten vähintään 600 reaalin kuukausitulot) vuoksi. Tuloksena on ollut julkisen talouden alijäämän kasvu, jolla on suora vaikutus korkeammalle velkasuhteelle.
Toinen maa, joka aikoo lainata samanlaisella korolla, on Ecuador, jossa hallitus on neuvotellut Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa taloudellisen tuen saamisesta. Tässä tapauksessa, samankaltaisia kuin Kolumbiassa, julkisten menojen muodossa ei ole toteutettu merkittäviä elvytyssuunnitelmia. Sen sijaan valtio on takaanut luottotietoja pyytäville yrityksille takaukset.
Päinvastoin, Perun hallitus on käynnistänyt alueen kunnianhimoisimman meno-ohjelman. Arranca Perún kaltaisilla suunnitelmilla, joiden osuus on 4,6 prosenttia suhteessa BKT: hen, pyritään luomaan työpaikkoja rakentamalla julkisia töitä. Jos nämä toimenpiteet lisätään yritysten pyytämiin lainoihin liittyviin valtion takauksiin (Reactiva Peru -suunnitelma) ja veropidennyksiin, kannustimien kokonaismäärä voi olla enintään 20 prosenttia suhteessa BKT: hen.
Talouden elvyttäminen
Näiden ohjelmien logiikka, jota, kuten olemme maininneet, sovelletaan monissa alueen maissa, perustuu siihen tosiasiaan, että BKT: n niin jyrkkä lasku edellyttää yhtä jyrkkiä elvytystoimenpiteitä. Valittu kaava on yleensä suunnitelma julkisella velalla rahoitettaville infrastruktuuritöille, joista voi olla hyötyä eri sektoreille ja koko maan maantieteelliselle alueelle.
Toivottu vaikutus on, että näiden julkisten töiden rakentaminen lisää kokonaiskysyntää, mikä aktivoi taloudellisen toiminnan uudelleen luomalla uusia työpaikkoja. Palkkoihin ja materiaaleihin käytöllä olisi puolestaan laaja vaikutus, koska edunsaajat ja työntekijät lisäävät kulutustaan muilla talouden aloilla.
Strategia tapahtuu tässä mielessä antamaan lisäsysäyksen kokonaiskysynnälle, joka puolestaan stimuloi tarjontaa, joka tunnetaan julkisten menojen kerrannaisena. On syytä muistaa, että nämä keynesiläiset vaikutteet olivat erittäin suosittuja 1930-luvun suuren laman aikana ja saavuttivat maksimaalisen ilmaisunsa New Dealin avulla Yhdysvalloissa.
Näiden elvytyssuunnitelmien kannattajat myöntävät itse, että niiden toteutus voisi syventää valtion budjettitasapainoa ja siirtää kustannukset tuleville sukupolville julkisen velan kautta. Heillä on kuitenkin taipumus väittää, että ensisijainen tavoite on palauttaa BKT mahdollisimman pian, koska vahvistuneella taloudella on enemmän kykyä kohdata velan maksaminen, vaikka se olisi korkeampi.
Sopeutumisen logiikka
Päinvastoin, näiden toimenpiteiden arvostelijat katsovat, että niiden tehokkuus on hyvin rajallinen kahdesta syystä. Ensinnäkin julkisen velan liikkeeseenlasku johtaisi tulevaisuudessa enemmän veroihin (tai julkisten menojen leikkauksiin), mikä vähentäisi yksityisen sektorin käytettävissä olevia tuloja pitkällä aikavälillä ja hidastaisi elpymistä.
Toiseksi välittömimmin hyötyneiden alojen keinotekoinen uudelleenaktivointi ei vastaisi kuluttajien todellisiin tarpeisiin. Tämä tarkoittaa, että kun ohjelmat ovat ohi, työntekijät lomautettaisiin ja talous palaisi alkuperäiseen tilaansa.
Tämä näkökulma pyrkii pitämään parempana elpymistä enemmän Sayn lain perusteella, toisin sanoen yrittäjät mukauttavat tuotannonsa uusiin kysyntämalleihin. Tällä tavalla syntyvät uudet työpaikat olisivat kestävämpiä, koska ne suunnattaisiin todellisiin kuluttajien tarpeisiin väliaikaisten hankkeiden sijaan.
Tarjouskäytännöt
Kuitenkin, jotta tämän tyyppinen uudelleenaktivointi olisi mahdollista, tuotantotekijöiden joustavuus on yleensä tarpeen, mikä tarkoittaa muun muassa alhaisten verojen politiikkaa, yksityisomaisuuden kunnioittamista sekä taloudellisen toiminnan ja suhteiden vapauttamista. Kuten olemme kommentoineet aiemmissa artikkeleissa, talouden reagointikyky sopeutua a shokki tarjonta voi olla kriittistä.
Luonnollisesti tämä lähestymistapa ei ole vapautettu väitteistä, kuten budjettivajeista, jotka lyhyellä aikavälillä voivat johtaa veronalennuksiin. Toinen ongelmallinen näkökohta on usein se, että jos yritykset eivät pysty sopeutumaan nopeasti, työttömyys voi vakiintua liian korkealla. Kaikki tämä ottamatta huomioon aina kiistanalaista kysymystä työmarkkinoiden sääntelyn purkamisen ja pääomanliikkeiden sosiaalisista seurauksista.
Tulevaisuuden päättäminen
Useimmat Etelä-Amerikan hallitukset näyttävät noudattaneen kysyntäkokonaisuuksia hylkäämällä Sayn lakiin perustuvan elpymisen. Aikaisemmissa artikkeleissa olemme keskustelleet esimerkiksi Irlannin kaltaisesta esimerkistä, jossa nämä ideat epäonnistuivat, vaikka monet analyytikot turvautuvat myös vastakkaisiin tapauksiin, kuten New Dealiin, jossa tämäntyyppisellä politiikalla oli myönteisiä vaikutuksia.
Kaiken tämän sanottuaan on huomattava, että kokonaiskysynnän elvytyssuunnitelmat onnistuvat todennäköisemmin, kun velan kasvu kohdistuu tuottaviin investointeihin eikä siirtoihin. Toisin sanoen, ei ole sama asia käyttää miljoona euroa tukiohjelmaan (siirrot) kuin käyttää miljoona euroa yrityksen perustamiseen työpaikkojen luomiseksi (tuottava sijoitus).
Se on epäilemättä päätös, josta tuskin löydetään yksimielistä yksimielisyyttä taloustieteilijöiden keskuudessa, mutta jota ei voida missään tapauksessa arvioida varmuudella ennen kuin on kulunut muutama vuosi ja velan vaikutus elpymiseen voidaan nähdä. Se riippuu siitä, kohtaako alue uuden menetetyn vuosikymmenen vai käyttääkö se päinvastoin sen valtavia mahdollisuuksia päästä kriisistä.