Kuten tiedämme, Euroopan unioni on tänään pitkän ylikansallisen integraation prosessin hedelmä. Se on pitkä matka, joka alkoi taloudellisena yhdistyksenä, joka on päätynyt synnyttämään poliittisen liiton. Kaikki alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Britannian pääministeri Winston Churchill puolusti ajatusta yhtenäisestä Euroopasta lopettaakseen kilpailut, jotka olivat aiemmin painaneet sitä poliittisesti ja taloudellisesti.
Ensimmäiset askeleet Euroopan yhdentymisessä otettiin 1950-luvulla. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman laati suunnitelman, jonka hän ja Jean Monet suunnittelivat ranskalais-saksalaisen hiili- ja terästuotannon integroimiseksi. Niin kutsuttu Schuman-suunnitelma toteutui perustamalla CECA (Euroopan hiili- ja teräsyhteisö). Järjestön muodostivat Ranska, Saksan liittotasavalta, Italia, Belgia, Alankomaat ja Luxemburg. Niinpä perustettiin pitkä integrointiprosessi Euroopalle.
Myös 1950-luvulla tuli Euratom, eli Euroopan atomienergiayhteisö. EHTY: n muodostaneet kuusi valtiota hyväksyivät Euratomin, joka pyrki kehittämään tutkimusta ja ydinteollisuutta rauhanomaisiin tarkoituksiin. Näin ollen Euroopan unionin alkio löytyy näistä kahdesta elimestä, EHTY: stä ja Euratomista. On huomattava, että 1950-luvulle oli ominaista yhteisen rahapolitiikan puuttuminen. Oli vain joitain säännöksiä yhteistyöstä taloudellisissa asioissa, joita kutsutaan "yhteismarkkinoiksi".
Vuonna 1961 Yhdistynyt kuningaskunta haki jäsenyyttä yhteisöön. Skandinavian maat, kuten Norja ja Tanska, puolestaan ilmoittivat olevansa kiinnostuneita liittymään yhteisöön. Irlanti liittyi myös näihin pyyntöihin. Näin ollen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Irlannissa ja Tanskassa pidettiin kansanäänestyksiä, jotka kannattivat niiden pääsyä yhteisöön, kun taas Norjan väestö ei ollut suotuisa yhdentymisprosessille. Viimeinkin kesäkuussa 1972 Euroopan yhteisö laajeni pohjoiseen ja Iso-Britannia, Tanska ja Irlanti ratifioivat liittymissopimukset.
On syytä tuoda esiin vuoden 1969 muistio "Talouspolitiikan ja rahapolitiikan yhteensovittaminen yhteisössä", jossa pyrittiin lähentämään jäsenvaltioiden taloudellisia tavoitteita, koordinoimaan talouspolitiikkaa ja rahayhteistyötä.
Vuonna 1979 käynnistettiin Euroopan rahajärjestelmä, joka aloitti uuden luvun Euroopan taloudellisessa yhdentymisessä. Tämän järjestelmän tavoitteena oli saavuttaa rahan vakaus ja vähentää vaihtelua yhteisön valtioiden valuuttojen välillä. Tätä varten vahvistettiin marginaalit, joiden välillä nimelliset valuuttakurssit voisivat vaihdella.
1980-luvun saapuminen toi uusia jäseniä eurooppalaiseen klubiin. Tällä kertaa laajennus tuli etelästä. Lopuksi demokraattinen maa, Kreikka liittyi Euroopan yhteisöön vuonna 1981 ja vuonna 1986 Espanja ja Portugali liittyivät Euroopan yhteisöön.
Myös 1980-luvulla tapahtui erittäin tärkeä tapahtuma: Euroopan yhtenäisasiakirjan voimaantulo. Euroopan talousyhteisö nimettiin uudelleen Euroopan yhteisöksi, Euroopan parlamentti vahvisti valtaansa, Euroopan yhtenäismarkkinoiden täydellinen toteutus luotiin vuoteen 1993 mennessä ja tavoite vähentää Euroopan alueiden välisiä kehityseroja. Eri alueiden välisten erojen pienentämiseksi vähemmälle kehittyneille alueille tarkoitetuille rakennerahastoille osoitettiin enemmän varoja.
Vuonna 1988 suunniteltiin Euroopan rahaliiton kehittämistä, joka mahdollisti Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja yhtenäisvaluutan luomisen. Ensinnäkin keskuspankkien välistä yhteistyötä oli vahvistettava, sitten oli luotava Euroopan keskuspankkijärjestelmä, rahan siirtäminen rahapolitiikassa ja lopuksi kansallisten valuuttojen korvaaminen yhdellä eurooppalaisella valuutalla.
1990-luku toi Euroopalle erittäin merkittäviä tapahtumia. Vuonna 1992, allekirjoittamalla Maastrichin sopimus, Euroopan yhteisö nimettiin uudelleen Euroopan unioniksi. Sen periaatteet olivat: talous- ja rahaliiton saavuttaminen, hyvin koordinoitu sosiaalipolitiikka, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa.
Vuonna 1995 Ruotsista, Suomesta ja Itävallasta tuli osa Euroopan unionia ja vuonna 1997 hyväksyttiin vuoden 2000 ohjelma, jonka tavoitteet olivat: rakenne- ja koheesiorahastojen vahvistaminen ja uudistaminen erojen vähentämiseksi, Euroopan unionin laajentuminen Keski-Euroopan maihin ja Itä-Euroopassa sekä sisä- ja laajentumispolitiikkojen rahoitus. Myös vuonna 1997 allekirjoitettiin Amsterdamin sopimus, joka syventää sosiaalisempaa ja demokraattisempaa Eurooppaa.
Vuonna 2001 allekirjoitettiin Nizzan sopimus, jolloin uusi eurooppalainen valtasuhde saatiin aikaan valmisteltaessa unionia uusien valtioiden liittymiseen. Vuosi 2001 oli tärkeä vuosi rahaliitolle, kun Euroopan valuutta euro tuli voimaan. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2004, Euroopan unioni koostui 25 valtiosta. Uusia jäseniä olivat Viro, Latvia, Liettua, Tšekki, Slovakia, Slovenia, Unkari, Puola, Kypros ja Malta. Vuosi 2007 saapui ja Romanian ja Bulgarian yhdistäminen tapahtui.
Vuonna 2009 ratifioidulla Lissabonin sopimuksella vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirja ja sen tehtävänä on muuttaa ja uudenaikaistaa EU: n toimielimiä. Vuoden 2008 talouskriisi ravisti kuitenkin Euroopan unionia voimakkaasti. Tilanne pakotti voimakkaat talousuudistukset Euroopan maissa, ja pankkiunionissa tehtiin työtä turvallisemman ja luotettavamman finanssisektorin saavuttamiseksi. Huolimatta siitä, että Euroopan unionille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2012, talouskriisin hallintaan on syntynyt muun muassa tärkeä euroskeptinen liike. Viimeisin perustaminen tapahtui vuonna 2013, kun Kroatia liittyi Euroopan unioniin.
Edessä on kuitenkin haasteita, kuten Brexit, Ison-Britannian ero Euroopan unionista. Britannian kansalaiset hyväksyivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin hylkäämisen, ja on vielä nähtävissä, miten tämä tilanne vaikuttaa Euroopan talouteen. Brexit asettaa kyseenalaiseksi pitkän integraatioprosessin. Vielä on nähtävissä, miten Euroopan unioni pystyy vastaamaan uusien skeptisten äänien asettamaan haasteeseen.