Viimeisimpien arvioiden mukaan ihmiskunta voi tavoittaa 10 miljardia ihmistä vuoteen 2050 mennessä. Epäilyt kasvavan väestön ruokkimisesta ovat saaneet monet virastot suosittelemaan syntyvyyden valvontaa, mutta aiomme todella kohti resurssien niukkuutta?
FAO: n 22. helmikuuta julkaisemassa raportissa analysoitiin maatalouden nykytilannetta sekä haasteita, jotka määrittelevät sen tulevaisuuden. Lähtökohtana on elintarviketuotannon kasvu viime vuosina, mikä antaisi meille mahdollisuuden vahvistaa, että koemme uutta maatalouden vallankumousta. YK: n virasto kuitenkin epäili myös alan kykyä ruokkia jatkuvasti kasvavaa väestöä, sekä tuotantokapasiteetin rajojen että vesivarojen ehtymisen ja ympäristövaikutusten vuoksi.
Itse asiassa mietintö heijastaa huolta, joka on ollut viime vuosikymmeninä ollut hyvin läsnä yleisessä mielipiteessä, ja tässä mielessä talouden alalta löytyy monia ääniä, jotka puolustavat tarve toteuttaa toimenpiteitä väestönkasvun rajoittamiseksi, erityisesti syntyvyyden valvonnan avulla. Nämä mielipiteet olettavat jossain määrin paluuta malthusilaiseen ajatteluun, joka osoittaa maatalouden (jotka kasvavat summatti- tai aritmeettisella tavalla) tuotantomahdollisuuksien yhteensopimattomuuden väestön evoluution kanssa (mikä tekee siitä eksponentiaalisen tai geometrinen tapa). Tuloksena olisi liikakansoitusongelma, mikä aiheuttaa ruokapulaa ja siten korkeampaa kuolleisuutta, mikä rajoittaisi väestönkasvua. Tässä artikkelissa tutkitaan malthusilaista lähestymistapaa nykyisten empiiristen todisteiden valossa.
Kuten kaaviosta voidaan nähdä, maatalouden kasvu näyttää kääntyneen a elintarviketuotannon voimakas kasvu maailmassa. Toisaalta, jos tarkastelemme aliravitsemusindeksiä, näemme myös, että kokonaistuotanto ei ole vain kasvanut, vaan tämä kasvu on myös johtanut väestön paremmat mahdollisuudet saada ruokaa jonka talous tuottaa. Tämä tarkoittaa, että niukkuus, joka ei ole kaukana vegetatiivisen kasvun luonnollisesta rajasta, on onneksi vähentynyt vuosikymmenien ajan ja tuskin sillä on Malthusian ajattelussa sille annettu merkittävä rooli.
Toisaalta Malthuksen teoksissa oletetaan aritmeettinen kasvu maataloustuotantoon marginaalituoton laskevan lain yhteydessä; toisin sanoen maatalouden tuotannon kasvu voidaan saavuttaa vain lisäämällä tekijät maa, työvoima ja pääoma olettaen, että teknologian taso on vakaa. Nykytilanteen analyysi osoittaa kuitenkin, että hyvä osa kasvusta johtuu teknologisesta kehityksestä (tekniikan vakiotasoa koskevan oletuksen rikkominen), markkinoiden kansainvälistymisestä (tekijä, jota ei ole aiemmin otettu huomioon) ja paljon pääomavaltaisempi sovellus, jossa maa ja työvoima asetetaan käytännössä marginaaliseen rooliin. Tällä tavoin voisimme perustella, että hyvä osa oletuksista, joiden perusteella Malthusian malli on muotoiltu, olisi voinut olla pätevä sen historiallisessa yhteydessä, mutta tuskin toimisi viitteenä tämän päivän taloudessa.
Väestö on puolestaan käyttäytynyt hyvin eri tavalla kuin malthusialaiset 1990-luvulta lähtien. Kasvuvauhti (1,47% vuotuisena keskiarvona) on alhaisempi kuin elintarviketuotannon (2,9%). Kuten olemme aiemmin kommentoineet, tämä ero on johtanut ihmisten parempaan ruokavalioon, kuten voidaan havaita tutkittaessa suuntauksia maailman eri alueilla. Onneksi, jos vuonna 1990 aasialaisten ja afrikkalaisten kilokalorien päivittäinen kulutus ei saavuttanut Maailman terveysjärjestön suosittelemaa vähimmäistasoa (noin 2500 kilokaloria päivässä), tänään kaikki maanosat ylittävät selvästi tämän tason ja ne näyttävät olevan kohti lähentymistä.
Luonnollisesti tätä lähestymistapaa vastaan ei ole pulaa väittäen, että maataloustuotannon kasvu ei ole pitkällä aikavälillä kestävää johtuen lisääntyvistä paineista luonnonvaroihin, etenkin veteen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tämä lisääntyä Se ei johdu suuremmasta käytetyistä resursseista, vaan a korkeampi sijoitus kiinteään pääomaan, uusia tekniikoita työntekijät ja kaupan vapauttaminen. Lisäksi viime vuosien maatalousinnovaatiot ovat osoittaneet, että vedenkulutusta voidaan vähentää ja tuotantoa lisätä samanaikaisesti: ratkaisu on siis alan nykyaikaistaminen.
Toisaalta, alentunut syntyvyys voi puolestaan johtaa muihin ongelmiinliittyvät erityisesti sosiaalipolitiikan pitkän aikavälin kestävyyteen. Muistakaamme, että kehittyneissä maissa, kuten Espanjassa, tai jopa muissa maissa, joissa säästöt ovat planeetan korkeimmat, kuten Saksassa ja Japanissa, väestön ikääntyminen asettaa jo kasvavan taakan terveys- ja eläkejärjestelmille. Tämä ongelma on tullut ilmeiseksi Kreikassa, jossa hallitus joutui tekemään vakavia leikkauksia eläkkeisiin: maan työvoima ei yksinkertaisesti pysty luomaan riittävästi varallisuutta varmistaakseen eläkkeensaajien korkeamman elintason. Siksi, jos väestön väheneminen voi jo painaa kasvua maissa, joissa tulot asukasta kohden ovat keskimääräiset ja korkeat, on vaikea kuvitella vaikutuksia, joita tällä tilanteella voi olla maapallon köyhimpien alueiden asukkaisiin, joissa säästöaste on erittäin korkea. alennetut ja joissa eläkkeet ovat tuskin riittäviä elämään. Tästä syystä on mahdollista, että syntyvyyden hallinta, joka periaatteessa pyrkii luomaan kestävämpiä talouksia, voi aiheuttaa paljon vakavampia kestävyysongelmia pitkällä aikavälillä.
Kuten olemme jo maininneet, maailman väestö kasvaa ja sen odotetaan olevan 9,7 miljardia vuonna 2050. Luvut saattavat tuntua huolestuttavilta, mutta ne eivät ole niin hälyttäviä, kun otetaan huomioon maapallon koko asuttava pinta. Itse asiassa, jos otetaan huomioon noin 100 neliömetriä tilaa henkilöä kohti (väestötiheys on olemassa esimerkiksi New Yorkin kaltaisissa kaupungeissa), maailman väestö vie vain noin 648544 neliökilometrin pinta-alan: täsmälleen koko Teksasin osavaltio. Toisaalta, kun puhutaan ylikansoitumisongelmista, miljooniksi ihmisiksi asuvat kaupungit, kuten Kalkutta tai Kairo, esitetään esimerkkinä, joissa ylimääräinen asukas lisää sosiaalista syrjäytymistä. Usein kuitenkin unohdetaan, että nämä ovat erillisalueita alikehittyneissä maissa, mutta on myös tapauksia, joissa elintaso on korkeampi (kuten Lontoo, Singapore tai New York), joissa tätä ilmiötä ei tunnu tapahtuvan. OngelmaSiksi se ei ole väestön ylimäärä, vaan taloudellinen kehitys. Päinvastoin kuin malthusilainen ajattelu puolustaa, kokemus osoittaa, että pääoman kertyminen ja innovaatiot parantavat vapaiden markkinoiden yhteydessä ihmisten elämänlaatua eivätkä syntyvyyden valvontaa.