Ensisijainen ylijäämä on valtion juoksevien menojen ja sen veronkannan välinen ero. Jos kulut ovat pienemmät kuin julkiset tulot (lukuun ottamatta julkisen velan korkomaksuja), meillä on ensisijainen ylijäämä. Muuten on ensisijainen alijäämä.
Alijäämän ja ensisijaisen ylijäämän hyödyllisyys on, että se kerää maksut ja perinnät, joihin hallitus voi vaikuttaa. Hallitus voi muuttaa budjettipolitiikallaan kulutustaan ja keräämiään veroja. Tästä syystä velan korkojen maksaminen ei sisälly ensisijaiseen alijäämään tai ylijäämään, koska ne eivät ole riippuvaisia hallituksen toimista kaudella, mutta ne on aiemmin sidottu. Kun korot otetaan huomioon, puhumme julkisen talouden ylijäämästä, joten se on lähempänä julkisen talouden alijäämää.
Ensisijainen ylijäämä on tärkeä laskettaessa julkisen velan kestävyyttä. Jos hallitus kerää ensisijaiset alijäämät (menot> perinnät) vuosi toisensa jälkeen, sen on mene velkaa voidakseen ylläpitää menojaan. Toisaalta, jos hallitus saa ensisijaisen ylijäämän (perintä> kulut), se tuottaa resursseja, joilla se pystyy maksamaan velan korkoa.
Esimerkki ensisijaisen ylijäämän käytöstä
Jos hallitus kerää veroja 120 dollaria ja käyttää 100 dollaria virkamiesten ja heidän politiikkojensa maksamiseen, ensisijainen ylijäämä on 20 dollaria (120-100 dollaria). 20 dollarin ylijäämää voidaan käyttää joko säästämiseen tai sijoittamiseen julkiseen sektoriin.
Jos valtiolla on jatkuvasti alijäämää ja se rahoittaa liikkeeseen laskemalla velkaa, sen velkasuhde bruttokansantuotteeseen (BKT) kasvaa. Pitkällä aikavälillä tämä on kestämätöntä.
Toisaalta, jos hallituksella on ensisijainen ylijäämä, kuten esimerkissä, se voi käyttää sitä korkojen maksamiseen, mikä vähentää velkaa suhteessa BKT: hen. Tällä tavoin julkinen velka tulee kestävämmäksi.
