Rooman valtakunnan taloutta leimasivat maatalouden ja kaupan päätoiminnot. Vastineeksi maan omistamisesta ja hyödyntämisestä väestö maksoi veroja valtiolle.
Rooman valtakunnan talous kehittyi 27 eaa. - 476.
Tässä artikkelissa näemme lyhyesti, mitkä olivat Rooman valtakunnan talouden pääpiirteet. Käsittelemme erityisesti seuraavia seikkoja:
- Valtion rooli.
- Kaivostoiminta.
- Maataloustoiminta.
- Käsityöt.
- Kauppa.
Valtion rooli Rooman valtakunnan taloudessa
Valtion puuttuminen taloudelliseen toimintaan ei ollut kovin yleistä, joten vapaa kilpailu oli sallittua. Valtio voisi puuttua asiaan vain, jos julkiset tarpeet sitä edellyttävät.
Muinaisen Rooman julkinen kirjanpito rahoitettiin perusteellisesti välittömillä veroilla maksamalla kunnianosoituksia, jotka vaihtelivat 5 prosentista 10 prosenttiin tuloista. Vaikka on totta, että perinnöistä, orjista, gladiaattoripeleistä ja ylellisyystuotteiden tuonnista kannettiin myös välillisiä veroja. Vastaavasti kulta-, hopea- ja kuparikaivokset olivat myös tärkeä tulonlähde Roomalle.
Julkisia menoja koskevassa luvussa todetaan, että Rooman tarvitsi ylläpitää suurta armeijaa ylläpitääkseen laajaa aluettaan. Siksi tärkeä osa kuluista oli tarkoitettu armeijan ylläpitoon. Myös valtion byrokraattinen laite otti hyvän osan kustannuksista unohtamatta teiden kunnossapitoon, postiosastoihin ja palatsikustannuksiin käytettyjä varoja.
Jos rintakehä tai sotilaat tarvitsevat taloudellista tukea, myönnettiin tiettyjä verovapautuksia tai lahjoituksia.
Kaivos antiikin Roomassa
Kaivostoiminnalla oli suuri merkitys antiikin Rooman resurssien lähteenä. Näin ollen Galliasta saatiin rautaa, kun taas Britannian kaivokset tarjosivat kuparia ja Pangeon (Kreikka) kaivokset kultaa.
Marmori saatiin Paroksen saaren ja Pentelicin kaivoksista, joiden kauppa ulottui Kreikasta Iberian niemimaalle. Toisaalta Vähä-Aasiasta saatiin kultaa, hopeaa, kuparia ja rautaa, kun taas Egyptin kaivokset antoivat veistosten rakentamiseen tarvittavan porfyyrin ja marmorin.
Vaikka kannattavimmat kaivokset jäivät aiemmin valtion hallintaan, vähemmän tuottavat kaivokset toimitettiin vuokralla. Siksi heidän hyväkseen joutuneiden oli maksettava kaanon Roomalle. Kaivoksia hyödyntäneet voivat vapaasti valita ilmaisen työn tai orjatyön välillä.
Maataloustoiminta
Muinaisen Rooman taloudessa maataloutta arvostettiin arvostetuksi toiminnaksi, koska sivilisaation alkuperänä oli maatalous- ja karjayhteiskunta.
Patricialaisilla, kuten sosiaalisella eliitillä, oli ylellisiä huviloita ja he käyttivät hyväkseen suuria maa-alueita tai suuria kartanoita. Samaan aikaan orjat olivat vastuussa työstä pelloilla, joilla tuotettiin erilaisia ruokia. Nämä tuotteet, jotka ovat pilaantuvia, kuljetettiin päivittäin markkinoille.
Oli myös pienviljelijöitä, jotka omistivat pieniä kiinteistöjä tai jotka vuokrasivat maata patriciansille. Vastineeksi pienet vapaat maanviljelijät antoivat osan sadosta patricians.
Käsityö
Käsityöläisten tuotanto oli hyvin vaihtelevaa, ja käytännössä kaikki paikalliset rakennustyöt uskottiin kaupungin käsityöläisille.
Lisäksi käsityöläiset käyttivät työssään paikallisia raaka-aineita. Niinpä puusepän, sepän ja kutomakoneilla kutomien naisten kaltaisilla ammateilla oli tärkeä rooli Rooman valtakunnan taloudessa.
Käsityötuotantona massatuotantoa käytettiin harvoin. Vain tietyissä tapauksissa, kuten tekstiileissä, keramiikassa tai lasissa, sitä voitaisiin tuottaa suuressa mittakaavassa.
Vähä-Aasian kaupungit olivat eturintamassa tekstiili- ja värjäyskäsityössä unohtamatta Lähi-idän alueita, kuten Beirut, Tyros, Byblos, Tiberias ja Palestiina, jotka lisäsivät laajaan tekstiilivalikoimaansa silkkiä Kiinasta.
Lääkkeiden ja hajusteiden tuotannossa erotettiin Egyptin kaupungit Aleksandria ja Theba. Aivan Egyptistä Roomaan toimitettiin papyrus.
Käydä kauppaa
Rooman valtakunnan aikaan kaupallinen liikenne oli korkeinta itse imperiumin rajojen sisällä.
Tavaroiden liikkumisen helpottamiseksi teitä pystytettiin ja karttoja ja oppaita toimitettiin. Toisaalta meriliikenne mahdollisti tärkeiden kauppatavaroiden liikkumisen. Siten tuon ajan suurimmat alukset eivät onnistuneet kuljettamaan yli 150 tonnin kuormia.
Ostian satama oli elintärkeä Rooman valtakunnan taloudelle, kun taas idässä Aleksandrian satama oli tärkein. Ottaen huomioon satamien kaupallisen merkityksen valtio teki tärkeitä töitä niiden parantamiseksi. Tässä mielessä satamat oli varustettu majakoilla ja varastoilla.
Juuri satamien toiminta merkitsi tarvetta täydentäville työpaikoille ja palveluille, kuten venemiehille, kirvesmiehille ja köysityöläisille. Nämä ammattilaiset perustivat yhdistyksiä nimeltä collegia, kaikki etujen suojaamiseksi.
Tietyt kuukaudet, huonot sääolosuhteet pakottivat kaupan lopettamaan. Se tunnettiin nimellä "suljettu meri". Meriliikenteen turvallisuuden edistämiseksi sallittiin vain kabotaasikauppa, jossa alus purjehti lähellä rannikkoa.
Rooman valtakunnan kauppatase oli alijäämäinen, koska se toi ylellisiä esineitä, kuten norsunluuta, mausteita, voiteita, eksoottisia eläimiä, silkkiä ja jalokiviä. Kaikki tämä vaati maksujen suorittamista kullalla ja hopealla. Tämäntyyppinen tuonti oli haitallista Rooman valtakunnan taloudelle.
