29: n kaatumisella oli kauheita seurauksia taloudelle ja Amerikan kansalaisten hyvinvoinnille. Lokakuun 1929 osakemarkkinoiden kaatumista seurasi pitkä taantuma, joka tunnettiin nimellä suuri masennus. Talouskriisi levisi Eurooppaan, ja monet maat valitsivat totalitaariset järjestelmät pahan taloudellisen tilanteen voittamiseksi. Sen sijaan Yhdysvallat valitsi presidentti Franklin Delano Rooseveltin, jolla oli ohjelma talouden elvyttämiseksi.
Amerikan kansalaiset valitsivat hallituksen vaihdon vuonna 1932, ja demokraatti Franklin Delano Roosevelt voitti vaalit. Yhdysvaltojen sosiaalinen ja taloudellinen maisema oli tuhoisa. Suuri masennus oli aiheuttanut työttömyyden nousu taivaalle, ja sen seurauksena amerikkalainen yhteiskunta oli dramaattisesti köyhtynyt. Tätä varten demokraateilla oli toimenpidekokonaisuus talouden elvyttämiseksi: kulutuksen edistäminen ja tuotannon lisääminen.
Presidentti Roosevelt ympäröi itsensä joukkueella, jonka taloudelliset ehdotukset olivat innoittamana brittiläisen taloustieteilijän John Maynard Keynesin ideoista. Roosevelt ja hänen neuvonantajansa uskoivat ongelmien johtuvan riittämättömästä kulutuksesta ja vaativat siksi valtion puuttumista talouteen.
Roosevelt ja hänen väkensä alkoivat työskennellä nopeasti ja monien pankkien romahduksen estämiseksi valtuuttivat keskuspankin myöntämään lainoja pankeille arvopapereilla. Valtio otti pankkijärjestelmän hallinnan entistä paremmin käyttöön vuonna 1933 annetulla pankkilaissa. Pankkialalla tapahtui merkittäviä muutoksia, ja sitä säänneltiin voimakkaasti uusien konkurssien estämiseksi. Sitä vaadittiin tarjoamaan pankeille suurempia varoja epäsuotuisten tilanteiden varalta, kun taas pankit, jotka eivät olleet maksukykyisiä, purettiin. Taloudellisella tasolla erottuu myös luottojen myöntäminen yritysten investointien edistämiseksi, samoin kuin liittovaltion velkolaki, joka annettiin sijoittajien suojaamiseksi petoksilta.
Mutta jos Rooseveltin talousohjelma, joka tunnetaan nimellä New Deal, erottuu jostakin, se johtuu sen vahvasta sosiaalisesta vaikutuksesta. Kansallisessa työsuhdelaissa asetettiin vähimmäispalkka ja korkein työpäivä. Tämä aiheutti työllisen väestön kasvua ja myös palkkojen nousua. Työttömien suojelemiseksi luotiin työttömyysvakuutus ja hallitus myönsi liittovaltion avustuksia työttömien auttamiseksi.
Sen lisäksi, että suojeltiin niitä, jotka olivat haavoittuvassa asemassa työllisyyden puutteen vuoksi, rahoitettiin myös eläkeläisten tukemista. Vuoden 1935 sosiaaliturvalaki antoi mahdollisuuden kerätä tähän tarkoitukseen riittävästi varoja, jotka kaikki rahoitettiin juomaveroilla ja jakamattomilla yritysten voitoilla.
Työvoimatasolla on myös syytä korostaa kansallista työsuhdelakia, joka edisti ammattiyhdistyksiä, ja oikeudenmukaisen työn standardilakia, joka sääti työsopimuksia ja työaikaa.
On selvää, että New Dealin tarkoituksena oli valtion sääntelyn avulla korjata kapitalismin aikaansaama sosiaalinen eriarvoisuus.
Työntekijöiden oikeuksien vahvistamiseksi toteutettiin toimenpiteitä, mutta hallitus toteutti kunnianhimoisen julkisten töiden ohjelman maan infrastruktuurin nykyaikaistamiseksi. Nämä työt auttoivat luomaan työpaikkoja ja hyödyttivät Yhdysvaltojen köyhimpiä alueita, kuten Tennessee, jonne rakennettiin vesivoimapatoja ja rakennettiin säiliöitä. On arvioitu, että Julkisten töiden hallinto onnistui työllistämään yli 3 miljoonaa ihmistä.
Toimiala vahvistui myös New Dealin seurauksena. Vuoden 1933 kansallisessa teollisuuden elpymislakissa sallittiin merkittävien avustusten käyttäminen Yhdysvaltojen teollisen vallan stimuloimiseksi.
Maatalouteen oli ollut suuri vaikutus 29: n kaatumisen jälkeen. Maatalousalueiden väestö köyhtyi huomattavasti maatalouden hintojen jyrkän laskun vuoksi. New Deal pyrki pellon elpymiseen, joten vuoden 1933 maatalouden sopeuttamislain kautta maataloustuotanto väheni. Viljelijöille maksettiin korvausta erorahoilla, ja maataloustuotteiden tarjonnan väheneminen johti hintojen nousuun. Tämän lain vaikutukset olivat erittäin myönteisiä, ja maatalousalan tulot kaksinkertaistuivat kolmessa vuodessa.
New Dealin seurauksilla ei ollut välittömiä vaikutuksia, koska Yhdysvaltoja rasittivat voimakkaasti suuren laman tuskalliset taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset. Presidentti Rooseveltin talouspolitiikka onnistui lopettamaan taantuman, vaikka se ei saavuttanut kaikkia asetettuja tavoitteita.
Taloudellisen toiminnan taso ennen 29: n kaatumista saavutettiin vasta, kun Yhdysvallat astui toiseen maailmansotaan. Tuolloin kaikki Yhdysvaltojen teollisuuskoneet muutettiin sotatarvikkeiden tuotantoon.
Valtio lisäsi toimintaansa talouteen ja julkiset investoinnit kasvoivat huomattavasti. Yksityisten investointien elpyminen kesti kuitenkin kauemmin. Toisaalta Yhdysvaltojen korkea työttömyys ei ollut ongelma, joka voitaisiin ratkaista nopeasti. Vielä vuonna 1937 työttömiä oli 7 miljoonaa.
Ne, jotka kritisoivat New Dealia, pitivät Rooseveltin politiikkaa liian sosiaalistavana ja että valtio puuttui liikaa talouteen. Oli niitä, jotka vahvistivat, että valtion toiminta taloudessa loukkasi suoraan vapaan yrittäjyyden periaatetta, joka on yksi Pohjois-Amerikan yhteiskunnassa vahvasti juurtuneista arvoista.
Yhdysvaltain talouden pitkästä elpymisprosessista huolimatta New Deal palautti kansalaisten moraalin, auttoi palauttamaan menetettyjä työpaikkoja, kannusti talouskasvua ja ansaitsi Rooseveltin uudelleenvalinnan.
1973 öljykriisi
