Kylmän sodan aikakaudella kehitetty Vietnam oli pitkä konflikti, joka kävi vuosina 1955–1975. Etelä-Vietnamin tasavalta, länsimielinen ja Yhdysvaltojen tuella (1965–1973), joutui kohtaamaan Pohjois-Vietnamin, joka oli kommunistinen.
Taistellessa suurimmaksi osaksi Etelä-Vietnamissa, sota aiheutti massiivisen kuolonuhrien. Noin 2 miljoonaa vietnamilaista siviiliä menetti henkensä, johon on lisättävä yli miljoonan miehen kuolema Pohjois-Vietnamin joukkojen keskuudessa, puhumattakaan noin 250 000 Etelä-Vietnamin kuolleesta ja 58 000 Yhdysvaltain menettämästä sotilasta. Konflikti saavutti niin suuren mittakaavan, että se levisi jopa Laosiin ja Kambodžaan.
Vietnamin sodalla oli erittäin voimakas vaikutus Yhdysvaltojen politiikkaan, yhteiskuntaan ja talouteen. Pyrkimyksissään pysäyttää kommunismin leviäminen amerikkalaiset aloittivat kovan taistelun viidakossa taistellessaan Vietcongin sissisotaa vastaan ja pommittamalla maan valtavia koloja.
Lehdistö kertoi laajasti tietoa Vietnamin sodasta, jossa konfliktin vakavuus paljastettiin ja molempien osapuolten tekemät ihmisoikeusloukkaukset paljastettiin.
Loputtomien vuosien sodan jälkeen Vietnam joutui lopulta kommunistien käsiin vuonna 1975. Sodan seuraukset olivat vakavia, koska sen infrastruktuurit tuhoutuivat, kun taas pommitukset kemiallisilla aineilla aiheuttivat merkittäviä ympäristövahinkoja.
Toisaalta myös Vietnamin talous, joka oli pääasiassa maataloutta, kärsi huomattavia vahinkoja, kun maaseutu muuttui taistelukentiksi. Siten räjähtämättömät räjähteet pysyivät viljelykasvien joukossa unohtamatta, että riisipeltoja oli pommitettu rikkakasvien torjunta-aineilla.
Ranskalainen tappio Indokiinassa
Toisen maailmansodan aikana japanilaiset joukot olivat miehittäneet Vietnamin. Japanin kapitulaation myötä pohjoinen kuitenkin joutui Ho Chi Minhin johtaman kommunistisen ja siirtomaa-vastaisen Viet Minh -liikkeen käsiin. Päinvastoin, etelässä brittiläiset joukot palauttivat suvereniteetin Ranskalle.
Ranskalaiset yrittivät palauttaa siirtomaidensa täyden hallinnan, mutta ennen heitä heillä oli valtava vihollinen, jolla oli suuri määrätietoisuus: Viet Minh. Vuosina 1946-1954 ranskalaiset joukot kohtasivat Vietnamin kommunistiset joukot.
Ranskan katastrofaalinen häviö Dien Bien Phun taistelussa vuonna 1954 merkitsi konfliktin loppua, joka sisältyi samana vuonna allekirjoitettuihin Geneven sopimuksiin. Näiden sopimusten tulos oli, että Indokina jaettiin useisiin itsenäisiin valtioihin: Laos, Kambodža, Etelä-Vietnam ja Pohjois-Vietnam.
Yhdysvaltojen asteittainen osallistuminen
Ho Chi Minhin kasvava suosio ja kommunismin leviäminen Kaakkois-Aasiassa huolestuttivat suuresti amerikkalaisia johtajia. Tästä syystä Yhdysvallat osallistui yhä enemmän Vietnamiin tukemalla Ngo Dinh Diemiä Etelä-Vietnamin presidenttinä. Katolisen vakaumuksen omaava Ngo Dihn Diem voitti kuitenkin Vietnamin väestön, pääasiassa buddhalaisen, hylkäämisen. Ngo Dihn Diemin suosion ja Yhdysvaltojen suhteiden peräkkäinen heikkeneminen johtaisi lopulta hänen kaatumiseensa vallankaappauksen ja murhan kautta vuonna 1963.
Vietnam joutui sisällissotaan kommunistisen pohjoisen ja amerikkalaisia suosivan etelän välillä. Samaan aikaan Yhdysvallat alkoi kääntyä etelään lähettämällä sotilaallisia neuvonantajia.
Yhdysvalloissa Vietnamin sodassa
Yhdysvaltojen lisääntyvä sotilaallinen tuki Etelä-Vietnamille ei riittänyt pysäyttämään Pohjois-Vietnamin kommunistisia voimia. Mutta 3. elokuuta 1964 Pohjois-Vietnam hyökkäsi väitetysti kahteen amerikkalaiseen hävittäjään Tonkinin lahden vesillä. Tästä syystä presidentti Johnson päätti sodan kärjistymisestä maassa.
Joukkojen kasvu jatkui vuoteen 1968, jolloin ne ylittivät puoli miljoonaa miestä. Vietnamin maan maantiede, jossa on viidakoita, jokia ja vuoria, teki sotatoimista monimutkaisia jopa armeijalle, kuten Yhdysvallat. Pohjois-Vietnamin armeija ja Vietcongin sissit puolestaan olivat kaksi erittäin sitkeää ja vaikeasti voitettavaa vastustajaa.
Ilmassa pommitukset aiheuttivat suuren määrän uhreja ja kauheita kärsimyksiä siviiliväestön keskuudessa. Napalmin sytytyspommit tai kemiallisten pommitusten vaikutukset Vietnamin satoihin olivat selkeä todiste tästä.
Keskeinen tapahtuma konfliktin aikana oli Tet-hyökkäys vuonna 1968. Yllätyksellä hyökkäys eri puolilla maata Vietcong ja Pohjois-Vietnamin armeija osallistuivat suuriin taisteluihin amerikkalaisten ja heidän etelä-vietnamilaisten liittolaistensa kanssa. Vaikka Yhdysvallat onnistui voittamaan taistelun, tyytymättömyys kasvoi amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kuvat sodassa tehdyistä julmuuksista ja Vietnamissa tapettujen amerikkalaisten sotilaiden määrät tekivät veronsa amerikkalaisesta moraalista.
Joten vuoden 1968 päättyessä Yhdysvallat muutti strategiaansa. Hänen suunnitelmansa panostavat pienempään sotilaalliseen läsnäoloon maassa ja lentojen lisääntymiseen. Osana tätä strategiaa sen tarkoituksena oli myös vahvistaa Etelä-Vietnamin armeijaa siten, että Pohjois-Amerikan vetäytyminen Vietnamista oli mahdollista.
Pohjois-Vietnamin kaltaisen vihollisen kukistamisen suurten vaikeuksien takia, jolla oli varaa erittäin moniin uhreihin, Yhdysvallat päätti, että on neuvottelujen aika. Lopuksi, vuonna 1973, Pariisin konferenssissa sovitun mukaisesti Yhdysvallat jatkoi sotilaallista vetäytymistä Vietnamista ja aselepo perustettiin.
Tämä lyhyt tauko katkesi, kun Pohjois-Vietnam aloitti hyökkäyksen etelästä. Kun Etelä-Vietnamin hallinto taisteli yksin, Yhdysvaltojen tukemana jo vähän ja korruptiosta kärsivillä, kommunistit onnistuivat vihdoin tarttumaan Vietnamin hallintaan vuonna 1975.
Vietnamin sota taloudellisella tasolla
Maatalous oli Vietnamin talouden perustekijä. Nyt pohjoisen ja etelän taloudellisen todellisuuden välillä oli syvä ero.
Kommunistien hallinnassa olevalle pohjoiselle oli ominaista talous, jota hallitsi kokonaan valtio, kun taas maan kollektivisaatio perustettiin voimakkaalla maatalouden painolla ja vain vähän teollistumisella. Päinvastoin, eteläinen toimi vapaiden markkinoiden talousjärjestelmän puitteissa ja ylläpiti suhteita länsimaiden kanssa.
Juuri etelässä voimakas Yhdysvaltain varojen lisäys antoi etelän lisätä teollisuustuotantoaan. Samoin Yhdysvaltojen rahan osuus satamien kaltaisten infrastruktuurien jälleenrakentamiseen. Yhdysvaltojen vetäytyessä konfliktista vuonna 1973 alkaneesta taloudellisesta avusta Etelä-Vietnamille kuitenkin väheni huomattavasti. Selkeä esimerkki on, että vuonna 1974 1,5 miljardin dollarin sotilasapupaketti leikattiin 700 miljoonaan dollariin.
Lisää merkkejä Etelä-Vietnamin poliittisesta ja taloudellisesta heikkenemisestä oli sen korruptio. Suuri osa rahoista päätyi korruptoituneiden poliitikkojen, armeijan ja virkamiesten taskuun. Lisäksi keskiluokka kylläsi siitä, että heidän oli jatkuvasti maksettava veroja sodan keskellä, jolla ei näyttänyt olevan loppua.
Yhdysvalloille Vietnamin sota oli erityisen kallis konflikti. Satojen tuhansien miesten lähettäminen niin kaukaiseen maahan merkitsi suurta logistista työtä. Miljardeja dollareita käytettiin tuhoutuneen Vietnamin infrastruktuurin mukauttamiseen armeijansa toimittamiseen ja suurten toimitusvarastojen pystyttämiseen.
Amerikkalaisesta aseteollisuudesta, jota myös Neuvostoliiton kanssa vallitsevat poliittiset jännitteet kiihdyttivät, tuli tärkeä osa Yhdysvaltojen taloutta. Itse asiassa 1960-luvulla vain kymmenen yritystä vastasi 30 prosenttia Yhdysvaltain armeijan menoista. Yhdysvaltain talousympäristö muuttuisi kuitenkin republikaanien Nixonin tullessa puheenjohtajakauteen. Tätä vaihetta leimasi talouskriisi, jolloin Vietnamin sota oli yksi tekijöistä, jotka vaikuttivat negatiivisesti talouteen.
Keskitetysti suunnitellun talouden perustaminen
Etelä-Vietnamin kaatuminen loi keskitetysti suunnitellun talouden koko maahan. Sodan jälkeen myös talousskenaario oli tuhoisa. Maan teollisuus, sen infrastruktuuri ja suuri osa viljelykasveista oli tuhottu.
Hallituksen talouden elvytyssuunnitelmat epäonnistuivat, ja vuonna 1986 talouden suunta muuttui suuresti. Venäjän tavoin Vietnam yritti avautua länsimaailmalle. Tästä syystä "Doi moi" tai kunnostus tehtiin. Tällä tavoin Vietnam otti suuren askeleen eteenpäin taloudellisessa vapaudessa antamalla voimakkaan sysäyksen yksityiselle aloitteelle ja kohti asteittaista avautumista ulkomaisille investoinneille.
1990-luvulla Vietnam solmi kauppasuhteet länsimaiden kanssa. Lisäksi suhteet Yhdysvaltoihin ovat tähän päivään asti hyvät. Tässä mielessä taloudellisen vapauden kasvu Vietnamissa antoi sen bruttokansantuotteen kasvaa hyvällä vauhdilla 1990-luvulta lähtien, kun taas maan työllisyysluvut olivat hyvät.
On huomattava, että maatalouteen verrattuna teollisuus on kasvanut painossa Vietnamissa erityisesti matalien palkkojen vuoksi. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Vietnam on edelleen merkittävä riisin viejä maailmanlaajuisesti.