Maatalouden vallankumous tapahtui 1700-luvulla ja oli ratkaiseva teollisen vallankumouksen onnistumisen kannalta. Nykyään, kun talous on siirtymässä kohti digitalisointia ja työn robotisointia, maatalous erottuu erityisellä tavalla sen laajentumisprosessista, jota ei ole ennen nähty viime vuosisadan lopusta lähtien. Analysoimme sen syitä ja seurauksia.
Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) julkaisi 22. helmikuuta raportin maatalouden nykytilasta. Siinä lueteltiin tähän mennessä saavutetut saavutukset sekä alan tulevaisuuden haasteet. Epäilyt maatalouden suunnasta tulevina vuosikymmeninä voidaan kuitenkin ymmärtää vain, jos lähdemme aiemmasta analyysistä sen nykyisestä kasvumallista.
Tässä mielessä nykyään näyttää kiistattomalta kaikkialla maailmassa, että ensisijaisella sektorilla ja erityisesti maataloudella on tapahtunut todellinen tuottava vallankumous. Tällä tavoin viimeiset vuosikymmenet ovat todistaneet a maataloustuotannon eksponentiaalinen kasvu maailmanlaajuisesti, joka on useimmissa tapauksissa päättynyt Parannetaan väestön elämänlaatua. Ja monissa paikoissa pieni väestön paluu maaseudulle on tulossa, vaikka maailmanlaajuinen suuntaus on edelleen kaupungeissa asuvan väestön kasvu.
Nämä muutokset voidaan selittää useilla tekijöillä, mutta kaksi niistä on erityisen merkityksellisiä: tekninen kehitys ja kansainvälinen kauppa. Ensimmäisestä kohdasta on jokaisen taloustieteilijän silmille selvää, että tekniikan kehityksellä on ollut keskeinen rooli nostettaessa maatalouden tuottavuutta hehtaaria ja työtuntia kohti, mikä lisää kokonaistuotantoa. Selkeä esimerkki on hedelmien korjuutehtävät, jotka joillakin Pohjois-Euroopan alueilla ovat jo täysin automatisoituja ja jotka ovat osoittautuneet tehokkaammiksi kuin manuaalinen korjuu. Viljelykasvien kannalta myös lannoitteita ja torjunta-aineita on parannettu (aina kiistanalaisten siirtogeenien kehityksen lisäksi), mikä lisää tuotteiden kestävyyttä.
Toisaalta on myös tärkeää tuoda esiin kasvuprosessi teknologioiden levittäminen maihin, joita vasta muutama vuosikymmen sitten oli tuskin ollut: näin on esimerkiksi Kiinassa ja muissa nousevissa talouksissa, jotka ovat korvanneet perinteiset aurat traktoreilla, puimureilla ja kylvökoneilla. Viime vuosina on kehitetty uusia viljelytekniikoita (kuten vesiviljely- ja aeroponiset menetelmät), jotka maksimoivat tuotannon ja laadun ja minimoivat pinta-alan ja vedenkulutuksen.
Kansainvälisten markkinoiden avaaminen on kiistanalaisempi, koska maatalouden kaupan vapauttaminen näyttää hyödyttävän monia maita, mutta vahingoittanut myös muita. Vaikka on totta, että joissakin tapauksissa suljetuimmat ja vähemmän kilpailukykyiset taloudet ovat kärsineet maatalousalaltaan ankarista sopeutumisprosesseista tämän ilmiön syynä (kuten on tapahtunut meksikolaisten viljantuottajien kanssa NAFTAn allekirjoittamisen jälkeen), on kiistatonta, että kaupallinen avaaminen useimmissa tapauksissa se on elintarvikkeiden saatavuuden parantaminen. Toisaalta vapaakaupan puolustajat väittävät myös, että maatalousmarkkinoiden asteittainen globalisoituminen on korostanut kunkin maan erikoistumista sen tuottavimpiin viljelykasveihin, mikä on lisännyt tuotantoa.
Tiedot osoittavat todellakin maataloustuotannon erittäin merkittävän kasvun 1990-luvulta lähtien, kumulatiivisen kasvun ollessa 71% 15 vuodessa (4,8% vuodessa). Tämä suuntaus eroaa viljeltyjen alueiden pysähtyneisyydestä, joka on kasvanut vain 1,4% samana ajanjaksona. Maatalouden työvoima ei myöskään näytä kasvaneen paljon enemmän: vain 10,9%. Maataloudessa käytetyn kiinteän pääoman kulutus on kuitenkin kasvanut räjähdysmäisesti, melkein kaksinkertaistunut vuoteen 1990 verrattuna. Nämä tiedot osoittavat, että kuten monet taloustieteilijät väittävät, maataloustuotannon kasvu maailmassa johtuu intensiivisestä teknisestä prosessista, joka puolestaan , kuten olemme aiemmin kommentoineet, liittyy myös markkinoiden globalisoitumiseen.
Maataloustuotannon kasvu maailmassa johtuu voimakkaasta modernisointiprosessista, joka puolestaan liittyy myös markkinoiden globalisoitumiseen.
Uuden tuotantomallin kestävyydestä on kuitenkin huolestuttavaa myös sitä, että vähitellen näyttää vallitsevan maatalousalalla. Vaikka syntyvä pilaantuminen ei vaikuta erityisen huolestuttavalta (alan hiilidioksidipäästöt ovat tuskin kasvaneet 15% vuodesta 1990), vesivarojen asteittainen ehtyminen voi aiheuttaa vakavamman ongelman pitkällä aikavälillä, varsinkin jos otamme huomioon uusien kasteltujen paineiden viljelykasvit, kasvava teollisuus ja suurempi väestö rajallisilla varannoilla.
Toisaalta uusien lannoitteiden, torjunta-aineiden ja lisäaineiden käyttö sekä siirtogeenisten elintarvikkeiden kehittäminen näyttää vaikuttaneen tuotannon maksimointiin ja tuotteiden kestävyyden pidentämiseen, mikä tekee niistä entistä helpommin perheille, joilla on vähemmän ostovoimaa. Epäilyt ovat kuitenkin lisääntyneet myös sen vaikutuksesta kuluttajien terveyteen ja ympäristöön, mikä on aiheuttanut lukuisia kiistoja elintarvikkeiden sääntelystä.
Alueellisesta näkökulmasta voimme epäilemättä vahvistaa, että maanosa johtaa kasvua maataloustuotannosta on Aasia, juuri se paikka maailmassa, jossa edellä käsittelemämme ilmiöt ovat olleet tärkeimpiä: pääoman intensiivisempi käyttö ja avautuminen kansainvälisille markkinoille. Amerikka ja Afrikka ovat vähäisempiä, kun taas Euroopassa, jolla on voimakkaasti säännellyt markkinat, näyttää olevan enemmän ongelmia tuotannon lisäämisessä tekniikan kehityksestä huolimatta.
Jälleen se on Aasian tuotannon kasvu se, joka on herättänyt eniten hälytyksiä vesivarojen paine ja vähemmän ja vähemmän luonnontuotteiden kaupallistaminen. Näillä ongelmilla, ainakin ensi silmäyksellä, voisi olla ratkaisu: esimerkiksi Hollannin upea kokemus osoittaa, että tuotanto voidaan moninkertaistaa vähentämällä huomattavasti vedenkulutusta ja jopa peltoalaa. Siirtogeenisten viljelykasvien ja keinotekoisten aineiden käytön osalta Euroopan unioni on vuosien ajan päivittänyt sääntelykehystään jatkuvasti takaamaan vanhan maanosan kulutettujen elintarvikkeiden laadun.
Uusilla huolenaiheilla ei kuitenkaan välttämättä ole välitöntä vaikutusta maihin, jotka ovat edelleen maatalouden muutosprosessissa, varsinkin kun otetaan huomioon, että kestävän kehityksen ratkaisuja ne ovat yleensä kallis ja vaativat a pitkän aikavälin visio. Tästä syystä voimme sanoa, että viimeisten 25 vuoden maatalouden vallankumous näyttää muuttaneen radikaalisti alan maisemaa: Jos 90-luvulla haasteena oli lisätä tuotantoa demografisen paineen edessä, kasvu on tällä hetkellä kestävää. Lyhyesti sanottuna kyse on nykypäivän kansalaisten ravitsemuksen varmistamisesta vaarantamatta tulevien sukupolvien ravintoa.
