, que apoyan ambos mandatarios. El avance de las negociaciones ha alertado a una parte de la opinión pública alemana, hasta el punto de organizar manifestaciones contra la visita del presidente Obama.</p>
<p><strong>El acuerdo</strong>, <strong>actualmente negociado entre las autoridades de la Unión Europea y de Estados Unidos, supondría la creación de la mayor área de libre comercio del mundo</strong>, con la supresión de barreras arancelarias y no arancelarias (a excepción de algunos sectores protegidos) y una nueva regulación común en materia de inversiones, movilidad de capitales y circulación de personas. A lo largo de los últimos años el tratado ha sido objeto de un intenso debate, con tantos defensores como detractores: mientras que unos sostienen que la apertura de mercados beneficiaría a la economía, otros afirman que muchas empresas no podrían competir en las nuevas condiciones y se verían condenadas a desaparecer. Es en resumen el viejo dilema entre libre comercio y proteccionismo, en el contexto de la globalización del siglo XXI. En cualquier caso, es importante analizar las ventajas y desventajas del tratado a la luz de la teoría económica.</p>
<p>Antes de entrar en un análisis sectorial conviene tener en cuenta los dos factores que pueden hacer que un producto sea competitivo con respecto a los demás: un precio de venta más bajo o un valor añadido superior (lo cual puede lograrse a través de la calidad, la innovación y la diferenciación). Teniendo en cuenta que Estados Unidos y Europa cuentan con economías muy orientadas al valor añadido (y por tanto muy igualadas en este aspecto), podemos concluir que <strong>los precios jugarían un papel fundamental en la competencia</strong> entre los dos bloques.</p>
<p><img src=)
Ongelmana on, että myyntihinnat ovat yleensä ehdollisia tuotantokustannuksille, ja ne ovat alhaisempia Yhdysvalloissa (alhaisemmilla palkka-, energia- ja raaka-ainekustannuksilla kuin Euroopassa). Lisäksi sen talous kykenee tekemään henkilöstöresursseistaan kannattavampia tehokkaammin (kuten tuottavuusluvut osoittavat) ja sillä on suurempi innovaatiokyky (sijoittamalla enemmän resursseja T & K & i-toimintaan). Jos tähän lisätään valuuttakurssin vaikutus vahvemmalla eurolla suhteessa dollariin, väistämätön seuraus on se Eurooppalaiset tuotteet eivät pysty kilpailemaan kustannuksilla Pohjois-Amerikan tuotteiden kanssa.
Sektorikohtaisesti on selvää, että Yhdysvalloilla on epäilemättä kilpailuetu esimerkiksi raaka-aineiden, energian ja teollisuustuotteiden (sekä välituotteiden että lopputuotteiden) sekä viedyn muun kuin rahoituspalvelun kaltaisilla aloilla. Toisaalta Eurooppa voisi hyötyä kaupasta paljon rajallisemmilla aloilla, kuten joillakin elintarvikkeilla (viini, öljy jne.) Ja ylellisyystuotteilla. Tässä vertailussa maatalous- ja karjankasvatusala kuitenkin suljettaisiin pois julkisten hintatukien voimakkaiden vääristymien vuoksi, mikä vaikeuttaa todellisten tuotantokustannusten laskemista.
Tämän vertailun edessä johtopäätös vaikuttaa ilmeiseltä minkä tahansa ekonomistin silmissä: jos vapaakauppasopimus allekirjoitettaisiin, Yhdysvalloilla olisi vahva etu melkein kaikilla aloilla hintojen kautta, kun taas Eurooppa voisi turvautua vain niihin tavaroihin, joiden tuotanto ( liittyy läheisesti laatuun ja perinteisiin), sitä on vaikea korvata. Toisin sanoen Eurooppa veisi esimerkiksi alkuperänimityksellä varustettuja viinejä Yhdysvaltoihin, mutta toisi pulloja, korkkeja ja käytännöllisesti katsoen mitä tahansa tuotantoprosessin kannalta välttämätöntä tuotantopanosta Atlantin toiselta puolelta. Tässä yhteydessä vaihdon suosima alojen kasvu ei pysty kompensoimaan muun talouden laskua, ja sitten voidaan sanoa, että sopimus synnyttäisi taantuman ja työttömyyden Euroopassa, päinvastoin Yhdysvalloissa. Tämä näkökulma vahvistaisi sopimuksen vahingoittajien perusteluja, koska se oikeuttaisi jossain määrin protektionististen toimenpiteiden säilyttämisen.
On kuitenkin olemassa toinen, laajempi näkökulma, jonka avulla voimme päästä päinvastaiseen päätelmään, toisin sanoen siihen, että sopimus suosisi molempia allekirjoittajia. Kuten jo mainittiin, vapaakauppasopimus hyödyttäisi absoluuttisen edun kannalta Yhdysvaltoja käytännöllisesti katsoen kaikilla talouden aloilla, koska sen alemmat tuotantokustannukset johtaisivat kilpailukyvyn parantamiseen. Suhteellisen edun osalta voimme kuitenkin päätellä, että jos meillä ei ole rajoittamattomia resursseja ja markkinoiden laajentuminen, Yhdysvaltojen kannalta hyödyllisintä olisi erikoistua vain aloille, joilla kilpailuetu on suurempi, kun taas Eurooppa tekee sama vaikka tämä tarkoittaa vientiä, joka on suhteellisen kalliimpaa kuin kilpailijasi Atlantin toisella puolella. Siksi tämän lähestymistavan mukaan vapaakauppasopimus ei tarkoita työpaikkojen nettotuhoa, vaan yksinkertaisesti resurssien siirtämistä kilpailukykyisimmille talouden aloille.
Joka tapauksessa kummassakin kahdessa edellisessä perspektiivissä epäilemättä asia on, että sopimus vahvistaa tuotantotekijöiden hintojen yhtymäkohtaa kahden taloudellisen lohkon välillä. Täällä näkyy yksi kiistanalaisimmista kohdista, koska työ on myös tuotantotekijä ja sen hinta on palkat. Kun otetaan huomioon, että Euroopan työvoimakustannukset ovat korkeammat kuin Yhdysvalloissa, voidaan päätellä, että sopimus johtaisi palkkojen laskuun Euroopassa ja sillä olisi siten kauheita sosiaalisia seurauksia vanhalla mantereella.
Tämä viimeinen näkökulma jättää kuitenkin kokonaan huomiotta tuottavuuden vaikutukset palkoihin. On totta, että taloushistoriasta puuttuu tapauksia maista, jotka avaamalla vapaakaupalle eivät ole kyenneet kilpailemaan hinnoilla ja joiden teollisuusrakenne on tuhoutunut (kuten Argentiina 70-luvulla). Mutta ei ole vähemmän totta, että muut, jotka tekevät täsmälleen samoin (kuten Skandinavian maat vuosisadan alussa tai Intia 90-luvulla), ovat onnistuneet luomaan enemmän työpaikkoja ja vaurautta. Jotkut saattavat miettiä, miten se on mahdollista? Onko jokaiselle maalle erilaisia taloudellisia lakeja? Ja kenties keskustelun ei pitäisi keskittyä vapaakauppiaiden ja protektionistien välisen vapaakaupan hyväksymiseen tai hylkäämiseen, kuten näemme useimmissa tiedotusvälineissä. Todellisen ongelman pitäisi ehkä aloittaa talouden globalisaation väistämättömyydestä, jotta voidaan pohtia, miten haluamme todella kilpailla maailmassa: hintojen tai lisäarvon avulla.