Uusi institutionaalinen taloustiede tai uusinstitutionaalinen taloustiede on a taloudellinen ajattelutapa mikä väittää, että instituutiot ovat avain yksilöiden päätösten selittämiseen. Siksi tekijöitä, kuten valtion rakennetta, ei voida sulkea pois analysoitaessa todellisuutta.
Uusi institutionaalinen taloustiede syntyi vastauksena uusklassiseen kouluun. Toisin kuin tämä, hän ei välitä yhtä paljon matemaattisista malleista. Sen sijaan se päättelee teorioista tarkkailemalla tilastotietoja.
Toinen institutionaalisen koulun erityispiirre on tieteiden, kuten politiikan, sosiologian ja psykologian, panos.
Uuden institutionaalisen taloustieteen alkuperä
Uuden institutionaalisen taloustieteen alkuperä on 1930-luvulla. Vuonna 1937 Ronald Coase selitti artikkelissa ”Yrityksen luonne” normien ja organisaatioiden roolista hintojen jakamisessa.
Myöhemmin, viime vuosisadan lopulla, nämä ideat saivat enemmän voimaa sellaisten taloustieteilijöiden kuin Douglass Northin ja Oliver Williamsonin työn myötä. Nämä kirjoittajat tutkivat myös laitosten roolia kilpailukykyisten markkinoiden luomisessa.
Uuden institutionaalisen taloustieteen postulaatit
Uuden institutionaalisen taloustieteen pääpostulaatit ovat seuraavat:
- Rajoitettu järkevyys: Yksilöllä ei ole kaikkia tietoja valintahetkellä, koska tieto on rajallista. Ei myöskään voida ennakoida tiettyjä tapahtumia, jotka voivat vaikuttaa päätösten lopputulokseen. Viittaamme esimerkiksi odottamattomiin muutoksiin laeissa.
- Opportunismi: Agentit voivat uhrata vaihdon potentiaaliset tulot saadakseen suuremman oman hyödyn.
- Transaktiokustannukset: Ne estävät yleensä talousjärjestelmän toimintaa. Oliver Williamsonin mukaan voimme luokitella ne kahteen luokkaan. Ensinnäkin ennakkokustannukset, jotka aiheutuvat sopimuksen suunnittelusta, neuvotteluista ja takausten laatimisesta. Samaan aikaan jälkikustannukset syntyvät huonosta sopeutumisesta, toisin sanoen kun liiketoimet siirtyvät pois alkuperäisestä sopimuksesta. Tämän edessä on maksettava lisämaksuja esimerkiksi valtion yksikölle puuttumiseksi konfliktin ratkaisemiseksi.
Näiden oletusten perusteella on välttämätöntä, että olemassa ovat laitokset, jotka helpottavat ja panevat täytäntöön vaihtoa. Tästä syystä on tärkeää, että esimerkiksi maassa on oikeusjärjestelmä, joka varmistaa sopimusten noudattamisen. Hallituksen kykyä panna täytäntöön lakeja kutsutaan täytäntöönpanoksi.